Skip to content

Avainsana: sinappikastike salaatille

Perunasalaatti graavilohella ja inkivääri-sinappikastikkeella

1

Kaupallinen yhteistyö, IKEA

IKEAn kestävän kehityksen pilottihankkeessa on nyt siirrytty omalta osaltani seuraavaan osuuteen (mieluiseen sellaiseen) eli ruokaan. Kävin tutkimassa IKEAn herkkutorin tarjontaa ja lukemassa lisää IKEAn myymistä tuotteista.

perunasalaatti perunasalaatti

Viimeksikin sivusin ruoka-aihetta postauksessani kun kerroin teille kuinka meillä säilytetään ruokaa. Toivottavasti postauksesta oli iloa ja hyötyäkin. Kävin itse juuri hakemassa lisää lasirasioita.

Myönnän, että olen käynyt todella harvoin IKEAn herkkutorilla. Jalkani kulkevat sen sijaan poikkeuksetta hodaritiskille. Mutta oli todella kiva käydä tutustumassa herkkutorin tarjontaan ja sieltä sainkin inspiraation tähän erääseen kesäiseen lempiruokaani. Tai no, perunasalaatti on aina hyvää, mutta tein sitä nyt kesäisellä twistillä.

perunasalaatti

Käytän erittäin mielelläni sinappia salaattikastikkeissa, enkä ainoastaan kirkkaissa kastikkeissa vaan myös kermaviili / jogurttipohjaisissa. Ostin herkkutorilta IKEAn luomusinappia, joka oli todella hyvää. Ja minä olen muuten sinapeistani tarkka! raahaan usein Saksan reissuilta saksalaista sinappia mukaan kotiin ja yleensä kelpuutan ruoanlaittoon ja maustamiseen vain Dijonin sinapin.

IKEA on sitoutunut myös ruoassa vastuullisuuteen. Kaikki IKEAn myymät / käyttämät kalat ja äyriäiset ovat MSC-sertifioituja, MSC-sertifioinnin tarkoitus on varmistaa kalakantojen säilyminen ja kalojen sekä äyriäisten riittäminen tulevillekin sukupolville.

perunasalaatti

IKEA myy herkkutorilla mm. SJÖRAPPORT graavilohta, jota käytin myös tähän perunasalaattiin. Lohi on marinoitu suolassa, pippurissa, sokerissa ja tillissä. SJÖRAPPORT lohi täyttää myös ASC-standardin määritykset. Huomaathan että tuote myydään pakasteena. Kala on pakastettu pian pyynnin jälkeen, jolloin maku ja ravintoaineet säilyvät sekä tuote on edelleen korkealaatuinen.

Salaattiin tulee siis perunoita, SJÖRAPPORT graavilohta, sinappia ja.. vihreää tankoparsaa sekä fenkolia. Voi fenkoli kuinka pidänkään sinusta. Sitä tullaan näkemään tänä kesänä meidän keittiön ruoissa paljon. Se tuo tähänkin salaattiin aivan ihanaa rousketta ja rouheutta. Vihreä tankoparsa on parhaimmillaan juuri nyt ja kun sen paistaa nopeasti pannulla öljyssä saa todella herkullisen raaka-aineen salaattiin.

perunasalaatti

Kastikkeesta tuli vähän vähemmän perinteinen. Sekoitin kermaviiliin inkivääritahnaa, todella runsaasti mustapippuria ja IKEAn luomusinappia. Aivan ihanat maut!

PERUNASALAATTI GRAAVILOHELLA, PARSALLA, FENKOLILLA JA INKIVÄÄRI-SINAPPIKASTIKKEELLA

4 hengelle

1 pkt IKEAn SJÖRAPPORT graavilohta (200 gr)
3 isoa perunaa
4-5 vihreää tankoparsaa
1/2 pieni fenkoli
öljyä paistamiseen ja maustamiseen
1/2 sitruuna
0,5 tl kuivattua tilliä
ripaus suolaa

kermaviilikastike

2 dl kermaviiliä
1 tl inkivääritahnaa tai tuoretta inkivääriä
1,5 tl IKEAn luomusinappia
runsaasti mustapippuria
ripaus suolaa

TEE NÄIN:

1. sulata kala
2. keitä perunat ja kuori ne
3. napsaise parsoista puumaisin osa pois, huuhtele ja paista pannulla öljyssä n. 5 minuuttia
4. valmista salaattikastike sekoittamalla raaka-aineet keskenään ja nosta se jääkaappiin maustumaan
5. pilko perunat ja parsat, siivuta graavilohi
6. suikaloi fenkoli ohuiksi siivuiksi ja sekoita joukkoon öljyä, sitruunamehua sekä kuivattu tilli
7. sekoita salaatin ainekset keskenään ja mausta öljyllä
8. tarjoile åerunasalaatti kermaviilikastikkeen kera

Kommentointi suljettu

Arkiruokien aatelia: makaronilaatikko

Tykkää

Voihan arkiruoat! nuo ihanat, helpot, herkulliset ruoat jotka pelastavat perheitä työviikon timmellyksessä. Emme ole aikoihin syöneet makaronilaatikkoa kotona, kylässä kyllä ja se on ollut mielessäni jo tovin. Minikokki alkaa olla siinä iässä, että voimme hiljalleen alkaa syömään samoja ruokia ja olemmekin tehneet jo muutamia koko perheen ruokia. Yleensä innoittajanani on toiminut yksi lempikeittokirjoistani, Samasta padasta, mutta tällä kertaa löysin itseni selailemasta toista suosikkiani: Safkaa-kirjaa.

En tehnyt makaronilaatikkoa tällä kertaa arkena vaan viikonloppuna. Kutsuin viime sunnuntaita kotiruokasunnuntaiksi, tein makaronilaatikon lisäksi pullaa. Minikokki pääsi osingoille molemmista, hän oli hyvin tyytyväinen. Tarjosin hänelle makaronilaatikkoa ensin käsiin nyprättäväksi ja sitten lusikalla. Pian kävi ilmi, että hän halusi syödä makaronilaatikon soseutettuna omalla lusikalla äidin avustuksella. Se olikin aikamoinen operaatio, mutta ruoka hävisi lautaselta ja vanhempia nauratti tämä aivan uusi tapa ruokailla. Lapset yllättävät lähes joka päivä.

makaronilaatikko

Tässä makaronilaatikossa jujuna on makaronit jotka keitetään maidossa. Ja valkosipuli sekä tuore basilika, joilla tuunasin makaronilaatikon vielä hippusen meidän perheemme näköiseksi. Käytän valkosipulia lähes kaikessa ja rrrrakastan tuoretta basilikaa. Tein makaronilaatikon kaveriksi sukkelan valkokaalisalaatin.

Tätä makaronilaatikkoa tehdessä kodin valtasi aivan mielettömän herkullinen ruoan tuoksu. Apukokki ei meinannut pysyä pöksyissään kun odottelimme minikokin heräämistä päiväunilta, jotta pääsisimme syömään tätä huumaavan herkullisen tuoksuista makaronilaatikkoa.

Ainoa ero meidän ja minikokin makaronilaatikossa oli se, että nappasin minikokin annoksen verran laatikkoa syrjään ennen kuin suikaloin makaronilaatikon päälle juustoa. Lisäksi tein makaronilaatikkomme suolattomana, lisäsimme apukokin kanssa suolan vasta lautasella. Keitin myös makaroneja paljon pidempään kuin ohjeessa, jotta minikokin olisi helpompi syödä niitä. Pieniä tuunauksia pienen miehen ruokanautinnon vuoksi.

Tämä oli niin hyvää!

Safkaa-kirjassa samalla sivulla makaronilaatikon kanssa on todella maukkaan kuuloinen itsetehdyn ketsupin resepti, sitä aion kokeilla seuraavalla kerralla.

makaronilaatikko

MAKARONILAATIKKO & SUKKELA KAALISALAATTI

1 vuoallinen makaronilaatikkoa 

2 dl vettä
7 dl maitoa
1 tl suolaa
500 gr täysjyvämakaronia
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 dl tuoretta basilikaa tai oreganoa
400 gr naudan jauhelihaa
nokare voita vuoan voiteluun
mustapippuria
1 kananmuna
1 kananmunan keltuainen
juustoraastetta tai juustoa höylättynä

TEE NÄIN:

1. kaada vesi ja maito kattilaan, kiehauta
2. lisää makaronit ja keitä miedolla lämmöllä n. 4-5 minuuttia
3. valuta makaronit siten että keitinneste säästyy
4. silppua sipulit ja basilika
5. paista jauheliha pannulla, lisää loppuvaiheessa sipulit ja basilika
6. mausta suolalla ja mustapippurilla
7. sekoita makaronien keitinnesteeseen kananmuna ja yksi keltuainen
8. voitele uunivuoka voilla ja lämmitä uuni 180 asteeseen
9. kaada makaronit ja jauheliha-sipulisekoitus vuokaan, sekoita
10. kaada lopuksi munamaito ja sekoita
11. ripottele laatikon pinnalle juustoraastetta tai höylää juustoa pinnalle
12. paista uunin keskitasolla 180 asteessa n. 30 minuuttia

KAALISALAATTI

3 dl suikaloitua valkokaalia
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 tl dijon sinappia
2-3 rkl valkoviinietikkaa
mustapippuria

TEE NÄIN:

1. suikaloi kaali
2. sekoita kastikeainekset ja kaada ne kaalin joukkoon, sekoita hyvin

1 kommentti