Skip to content

Avainsana: taaperoystävällinen jäätelö

Mansikkajäätelöpuikot

Tykkää

mansikkajäätelöpuikot

Nyt kun hellesää on parhaimmillaan, mikäs sen oivallisempi aika jakaa näiden helppojen, itsetehtyjen mansikkajäätelöpuikkojen resepti.

Taaperomme rakastaa jäätelöä ja hauskinta on saada istua ulkona takapihalla syömässä jäätelöpuikkoa. Siitä saakka kun minikokki saapui elämäämme, on jäätelöpuikkomuottini ollut kovalla käytöllä. Etsin jatkuvasti uusia ideoita ja seuraavaksi haluaisin kokeilla mehujäiden tekemistä.

Nämä herkulliset mansikkajäätelöpuikot tehtiin sesongin fiiliksissä tuoreista saksalaisista mansikoista ja kreikkalaisesta jogurtista. Ripottelin muotteihin vielä ennen pakastamista mantelirouhetta. Mantelirouheen voi korvata vaikka millä! esimerkiksi keksimurulla, pähkinärouheella, kookoslastuilla.

Kokosin samalla teille koosteen blogissa julkaistuista jäätelöherkuista, jäätelökesä on alkanut!

ITSETEHDYT JÄÄTELÖT

 

mansikkajäätelöpuikot

MANSIKKAJÄÄTELÖPUIKOT

5 jäätelöpuikkoa

2 dl tuoreita mansikoita
2 dl maustamatonta jogurttia, hieman paksumpaa esim. Valion kreikkalainen jogurtti toimii hyvin
manteli/pähkinä/keksirouhetta

TEE NÄIN:

1. soseuta mansikat ja jogurtti
2. kaada seos jäätelömuottiin
3. tökkää muottiin jäätelötikku
4. lisää mantelirouhe
5. pakasta vähintään 3-4 tuntia

Kommentointi suljettu