Skip to content

Avainsana: terveellinen salaattikastike

Marinoitu fetasalaatti

Tykkää

Mmmmmarinadit! kastikkeet, soosit, pikkelit, marinadit. Kaikilla sanoilla on ihana kaiku kaltaiselleni herkkusuulle. Olen täällä blogissakin hullaantunut marinoituihin herkkuihin, kuten tähän herkkupurkkiin.

marinoitu fetasalaatti (2 of 4)

Uusi arkemme alkoi eilen ja saimme heti alkuun kylään kesäflunssan. Pieni minikokki on ollut muutaman päivän puolikuntoinen ja äidin sekä isän aika on mennyt pientä hoivatessa. Jotain on kuitenkin syötävä hoivapuuhien välissä ja tein itselleni valmiiksi lounaan tälle päivälle. Koska loman jälkeen kaipasin ”hieman” kevennystä, olen päättänyt että lounaalla syön keittoa tai salaattia, näin pysyy mieli ja askel virkeänä. Illalla voin sitten syödä tuhdimmin apukokin kanssa.

marinoitu fetasalaatti (3 of 4)

Suursuosikkini fetasalaatti on nähty ruokapöydässämme lukemattomia kertoja. Blogissa on nähty porkkana-fetasalaattia kvinoalla, grillattua fetasalaattia, herne-fetasalaattia muutamia versioita mainitakseni. Tällä kertaa tein perinteisemmän, ns. kreikkalaisen salaatin, mutta lisäsin kaikki raaka-aineet lasipurkkiin ja päälle marinadin, annoin levätä jääkaapissa yön yli ja nautiskelin salaatin tänään. Oikein maukasta!
marinoitu fetasalaatti (4 of 4) marinoitu fetasalaatti (1 of 4)

Tällä purkkimenetelmällä voi toki tehdä muitakin salaatteja, pastasalaatti olisi varmasti myös aivan ihanaa yön yli marinoituneena ja  se on helppo ottaa mukaan, esimerkiksi töihin lounaaksi. Pakko muuten todeta. että onpa kummallista kun kaikki muut palailevat töihin elokuun koittaessa ja minä saan jäädä minikokin kanssa kotiin! uusi elämä välillä tuppaa ”unohtumaan” ja huomasin Espanjan paluumatkalla seisovani tax freessä suklaahyllyn edessä pohtimassa mitä veisin töihin tuliaisiksi, se kun on toimistollamme tapana, että reissuilta tuodaan herkkuja töihin. Sitten muistin, että kaikki ostamani herkut saankin syödä itse! ei hullumpaa..

MARINOITU FETASALAATTI

1 punainen paprika
2 pientä sipulia
1 pkt kirsikkatomaatteja
1 avomaankurkku tai 1/2 tavallinen kurkku
2 dl fetajuustoa kuutioituna

marinadi

2 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl kuivattua oreganoa
2 valkosipulinkynttä silputtuna
suolaa ja mustapippuria

TEE NÄIN:

1. pilko kasvikset ja feta
2. sekoita marinadi
3. lisää kasviksia ja fetaa kerroksittain lasipurkkiin
4. kaada päälle marinadi
5. anna levätä jääkaapissa esim. yön yli

2 Comments

Parsakaalia ja fetaa

Tykkää

Jokunen postaus takaperin fiilistelin uudella hittikasviksella, broccolinilla, ja nyt palaan vanhaan tuttuun parsakaaliin. Tankoparsan ja broccolinin aikakaudella ei sovi unohtaa tätä tuttua ja turvallista, ihanaa, vihreää, rouskuvaa kasvista!

parsakaalia ja fetaa (1 of 4)

Pidän tästäkin kasviksesta eniten raakana ja syönkin sitä aika harvoin kypsennettynä. Yhdestä parsakaalista saa oivallisen lounassalaatin tai lisukkeen muulle ruoalle neljälle hengelle tai kahdelle jotka syövät tätä vähän enemmän, kuten minä.

Minikokin mummu oli kylässä eräänä päivänä ja ehdin pyöräyttämään tämän lounaan meille samalla kun mummu ihasteli minikokkia. Eipä tässä kauaa kyllä mennyt! pesaise ja pilko parsakaali, murenna feta, ripottele auringonkukansiemenet ja sekoita kastike. Äitini ihastui salaattiin ja myös sen kastikkeeseen, johon lisäsin jälleen kurpitsansiemenöljyä. Öljyn paahteinen maku ja sitruunan raikkaus ovat kyllä lyömätön yhdistelmä.

Fetaa kannattaa laittaa tähän salaattiin reilulla kädellä, ei juustossa kannata muutenkaan pihistellä. GoGreenin valmiiksi paahdetut auringonkukansiemenet tuovat oman rouskeensa salaattiin. Kolme raaka-ainetta ja kulhossa on mieletön salaatti.
parsakaalia ja fetaa (2 of 4)

Tällaiset salaatit ovat kyllä ehdottomasti lempijuttujani, nopeaa ja helppoa sekä terveellistä ruokaa. Voit tehdä salaatin jääkaappiin jo edellispäivänä ja antaa sen muhia upeassa kastikkeessaan kaikessa rauhassa. parsakaalia ja fetaa (3 of 4) parsakaalia ja fetaa (4 of 4)

PARSAKAALIA JA FETAA

4 tai 2 hengelle

1 kokonainen parsakaali
2 dl fetaa murennettuna
0,5 dl auringonkukansiemeniä

salaattikastike

0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl kurpitsansiemenöljyä
puolikkaan tai kokonaisen sitruunan mehu (maun mukaan)
1-2 tl vettä
mustapippuria ja suolaa

TEE NÄIN:

1. pese ja silppua parsakaali
2. murenna feta
3. lisää parsakaali ja feta salaattikulhoon
4. lisää siemenet
5. sekoita salaattikastike
6. sekoita kastike salaattikulhossa
7. nauti

 

Kommentointi suljettu