Skip to content

Kuukausi: maaliskuu 2013

Juhlaruokaa kasviksista

Tykkää

Juhlaruokaa kasviksistaJuhlaruokaa kasviksistaJuhlaruokaa kasviksistaJuhlaruokaa kasviksistaJuhlaruokaa kasviksista

Nyt on ensimmäinen, virallinen pääsiäisateria syöty, se on myös sulateltu ulkoporeammeessa pötkötellen ja ulkona auringossa kävellen. Tänä viikonloppuna on siis nukuttu, syöty ja ulkoiltu. Parasta tässä on se, että vapaapäiviä on vielä jäljellä!

Söimme pääsiäisaterian ystävien luona lauantaina. Lupasin tuoda mukanani alkupalat sekä lisukkeita lampaalle, mukaan lähti ainoastaan kasvisruokia.

Kaikki annokset on mitoitettu neljälle hengelle.

SALVIAPORKKANAT

Löysin näiden reseptin Fannista&Kanelista

5 porkkanaa kuorittuna ja pieniksi paloiksi paloiteltuna
1 puska salviaa
suolaa
pippuria
oliiviöljyä

TEE NÄIN:

Kuori ja pilko porkkanat. Paista ne kypsiksi pannulla salvian kera oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla.

PARSA-TORTELLINITIKUT

1 pkt tuorepastatortellineja ricottatäytteellä
4 vihreää, tuoretta tankoparsaa
1/2 prk kirsikkatomaatteja
voita, suolaa, pippuria ja sitruunamehua
cocktailtikkuja

TEE NÄIN:

Keitä tortellinit ja paista parsat kypsiksi pannulla voissa. Mausta parsat sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

Pilko parsat kolmeen osaan ja ryhdy täyttämään tikkuja. Kirsikkatomaatti-parsa-tortellini-kirsikkatomaatti.

Huomasin tarjoillessa, että näihin olisi voinut tehdä jonkin kivan yrttiöljyn kaveriksi, ensi kerralla sitten sellaisella twistillä.

AVOKADOKEITTO

Tämän tein monen eri reseptin pohjalta vähän itse soveltaen.

3 kypsää avokadoa
iso loraus valkoviiniä
n. 3 dl kasvislientä
1/2 ptk kermaa

suolaa, pippuria, sitruunamehua

katkarapuja

TEE NÄIN:

Tyhjennä avokadot ja surraa ne tasaiseksi massaksi esim. sauvasekoittimella. Lisää loraus valkoviiniä ja kerma. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Sekoita hyvin ja anna levätä jääkaapissa ennen tarjoilua.

Marinoi katkaravut suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.

Paista katkaravut pikaisesti pannulla.

Koristele keitto ravuilla.

KAHDEN JUUSTON PERUNAT

6-7 uuniperunaa (Rosamunda)
1 pkt fetaa
1 pkt mozzarellajuustoraastetta
2 pkt kermaa
suolaa, pippuria

Kuori ja siivuta perunat ohuiksi siivuiksi. Lorauta uunivuoan pohjalle kermaa, lado päälle kerros perunoita. Lisää päälle murustettua fetaa, mausta suolalla ja pippurilla. Toista ja laita viimeiseen kerrokseen myös juustoraaste.

Paista uunissa 200 asteessa kunnes perunat ovat kypsiä, n. 30-40 minuuttia.

Kuvissa vilahtaa myös kylmäsavulohitäytetyt kananmunat, niihin minulla ei ole toistaiseksi reseptiä vaan ne ovat kyläpaikan isännän käsialaa.

 

 

13 Comments

Meksikolainen kasvispata

Tykkää

Meksikolainen kasvispata

Kävimme tänään nauttimassa aurinkoisesta säästä ja kauniista luonnosta. Oli virkistävää tallata mäkiä ylös ja alas, kävellä järven jäällä, antaa auringon paahtaa poskia.

Lenkin jälkeen otimme torkut ja sitten tein meille tätä ihanaa, lämmittävää ja mausteista kasvispataa. Sain idean ruokaan täältä, mutta muokkasin alkuperäistä reseptiä aika reippaasti.

MEKSIKOLAINEN KASVISPATA

1 pkt vihreitä linssejä
1/2 kesäkurpitsa
1 porkkana
1 sipuli
1 paprika
1/2 purjo
2 yksinkyntistä valkosipulia
1 pkt kuorittuna tomaatteja tölkissä
chilihiutaleita
valkosipulimaustetta
suolaa, pippuria
kevätsipulia
juustoraastetta
ranskankermaa
oliiviöljyä

TEE NÄIN:

1. kypsennä kesäkurpitsa, porkkana, sipuli, paprika, valkosipuli ja purjo oliiviöljyssä suuressa pannussa kunnes kasvikset ovat pehmenneet.
2. lisää tomaatit ja mausteet.
3. anna kuplia pannulla n. 15-20 minuuttia, maista välillä ja mausta lisää jos tarvetta.
4. kun pata paistuu pannulla valmista tortillasipsit ja keitä tumma riisi.

tortillasipsit

1. leikkaa täysjyvätortilloista kolmioita, ripottele niiden päälle öljyä ja paista uunissa 200 asteessa kunnes ne ovat saaneet kauniin ruskean sävyn. Varo ettet polta sipsejä!
2. kun lisukkeet ovat valmiina, lisää pataan viimeiseksi ennen tarjoilua juustoraaste ja silputtu kevätsipuli.
3. tarjoile riisin, sipsien ja ranskankerman kanssa.

Meksikolainen kasvispata

Rentouttavaa ja herkullista pääsiäistä kaikille! palailen pääsiäisherkkujen luota blogin pariin sunnuntaina 🙂

8 Comments

Tositarina: Palestiinalaisalueet

Tykkää

PALESTIINALAISALUEET: Kouluruoka pitää tytöt opintiellä ja naiset kiinni leivässä

Kello on vasta puoli seitsemän aamulla Länsirannan miehitetyillä palestiinalaisalueilla, mutta Istethkar Abdelkarim on ollut töissä jo kaksi tuntia. Siitä huolimatta hän ei voisi olla onnellisempi.

Perheen leivässä pitäminen on palestiinalaisille jatkuva haaste. Naisten osallistuminen perheen elannon hankkimiseen on ollut harvinaista. Silti Istethkar yhdessä kahdensadan muun Länsirannalla asuvan naisen kanssa on päättänyt, että on aika tarttua toimeen. Naiset ovat UN Womenin ja Palestiinan opetusministeriön tukemina panneet taitonsa peliin alueen koulujen kanttiinien pyörittämiseksi.
Istethkar ei enää ole työttömänä, vaan valmistaa nyt ravitsevia aterioita, jotka myydään tuettuun hintaan neljällesadalle nälkäiselle koulutytölle, jotka ennen joutuivat maksamaan paljon enemmän lounaistaan. Istethkar kertoo ylpeänä, että ruokalistalla ovat mukana hänen omat erikoisuutensa, mausteinen musakhan ja täytetty kananpoika.

Nyt paikallisten naisyrittäjien valmistamilla aterioilla ruokitaan jo 80 000 koululaista Länsirannan köyhimmillä alueilla. Näiden naisten toiminnalla on koko elämän mittaisia vaikutuksia alueen lasten elämässä. Tietyt terveysongelmat, kuten oppimista pahasti vaikeuttava anemia, ovat vähentyneet alueella merkittävästi sen jälkeen, kun naiset alkoivat tarjota koululaisille terveellistä ravintoa. Ennen anemia vaivasi joka neljättä lasta, nyt tapauksia on vain kourallinen.

Istethkarin aviomies Ahmed Suleiman sanoo nauttivansa vaimonsa uudesta tehtävästä yrittäjänä ja perheenpäänä. Myös Istethkar itse on tyytyväinen ponnistuksiinsa ja muutoksiin, joita UN Womenin hanke on saanut aikaan.
”Olin ennen ujo ihmisten kanssa, mutta olen tullut vahvemmaksi ja saanut lisää itsetuntoa”, hän selittää. ”Toivon että työni jatkuu ja paranee, ja että voin tehdä työtä koko elämäni.”

Vielä ehdit auttaa! blogikampanja jatkuu 10.4. saakka ja lahjoituksen voit tehdä tästä linkistä. Kiitos avustasi!

2 Comments