Skip to content

Kuukausi: toukokuu 2014

Maalaissalaatti & parmesan-jogurttikastike

Tykkää

Loma on loppu ja olen taas touhuamassa kotikeittiössä ja blogissa. Olipa rentouttava ja ihana loma! aurinko paistoi, ruoka oli hyvää, seura parasta mitä voi toivoa ja kaikki kevään kiireet sai tiputettua asuntomme pihan uima-altaaseen. Katson, jos saisin jonkinlaisen postauksen toteutettua ruoista joita Turkissa söimme. Turkkilainen keittiö on kyllä yksi maailman parhaimmista! kaipaan jo nyt mezejä, kipakkaa punaista kaalisalaattia, leipää, appelsiinien makua, oliivejä, kebapia..

Minulla oli muutama ruoka, joita himoitsin kotimatkalla lentokoneessa. Varhaiskaali oli yksi niistä! popsin kyllä reissussa kiitettävästi kaalilisukkeita, nehän ovat siellä todella herkullisia mutta ei varhaiskaalia voita mikään.

Kävimme siis apukokin kanssa kotiinpaluun jälkeen lähikaupassa täydentämässä jääkaappia ja nappasin ensimmäisten joukossa kainalooni varhaiskaalin. Olin jo ehdotellut apukokille lentokoneessa maalaissalaattia iltapalaksi. Päivä oli ollut pitkä ja syöminen vähän sitä sun tätä, joten teki mieli jotain erityisen hyvää, mutta kuitenkin kevyempää ruokaa kuin lämmin ruoka, sen verran paljon on viimeisen viikon aikana tullut syötyä.

Löysin salaatin kastikkeen reseptin jostain kanadalaisesta nettilehdestä, jota tuunasin. Tulipa hyvä kastike, tätä aion kokeilla myös perunasalaatissa.

IMG_5660-001

Maalaissalaatti & parmesan-jogurttikastike

Maalaissalaatti

1/2 kerä varhaiskaalia mandoliinilla siivutettuna
2 porkkanaa mandoliinilla siivutettuna
1/2 paprika
1/2 kurkku
1 punasipuli
1 tomaatti kuutioituna
2 luomukananmunaa
5 siivua pekonia
1/3 puska tuoretta persiljaa
1/2 sitruunan mehu
5 rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Paista pekoni rapeaksi pannulla ja keitä kananmunat kypsiksi. Jäähdytä ja siivuta.

Siivuta myös kaali ja porkkana esimerkiksi mandoliinilla.

Pilko sipuli, kurkku, paprika ja tomaatti. Sekoita ainekset kulhossa.

Leikkaa saksilla sekaan persiljasilppua.

Mausta oliiviöljyllä, purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja rouhaise päälle suolaa ja pippuria.

Sekoita uudelleen.

Lisää salaattipohjan päälle pekoni ja kananmuna. Voit lisätä halutessasi myös juustoa, esim. fetaa, paloiteltua cheddar-juustoa, vuohenjuustoa.

Parmesan-jogurttikastike

3-4 dl turkkilaista jogurttia
1/2 yksikyntinen valkosipuli murskattuna
1/2 sitruunan mehu
5 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
parin sentin pala parmesanjuustoa raastettuna
4 rkl tuoretta ruohosipulia silputtuna
suolaa, pippuria

Sekoita ainekset keskenään ja anna levätä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. Maista ja mausta tarvittaessa lisää ennen kuin tarjoilet kastikkeen.

4 Comments

Paistetut banaanit

Tykkää

Muistin juuri, että olin kokonaan unohtanut postata puolet äitienpäivälounaasta! johan nyt, bloggaajalla on selkeästi liian kiire ja niin hurjasti asiaa täällä että vanhemmat postaukset unohtuvat kokonaan.

Vaikka nyt hikisäillä ei välttämättä ensimmäisenä tee mieli lämmintä jälkiruokaa, säästä tämä resepti viileisiin iltoihin ja niihin hetkiin kun ei ole juurikaan ainaa loihtia jälkiruokaa esimerkiksi yllätysvieraille. Meiltä löytyy aina banaaneja, joten tämä on ainakin meidän perheessämme oivallinen hätävarajälkiruoka.

Äitienpäivänä tämä ei toki ollut varajälkiruoka vaan tarkkaan harkittu päätös lounaalle. Isäpuolen laktoosi-intoleranssin takia yritin valita mahdollisimman maidottoman vaihtoehdon ja tässä käytin ihan ripauksen soijakermaa.

Haastavinta tässä jälkiruoassa on saada banaanit pysymään kasassa kun kääntelet niitä pannulla, kaikki muu sujuu helposti.

paistetut banaanit

PAISTETUT BANAANIT

4 hengelle

2 kiinteää banaania
hunajaa
ruskeaa sokeria tai esim. kookospalmusokeria
kuohukermaa tai soijakermaa
kookosvoita
ripaus vanilliinisokeria

TEE NÄIN:

1. kuori banaanit ja siivuta ne pituussuunnassa puoliksi.
2. lämmitä paistinpannu keskilämmölle ja laita pannulle nokare kookosvoita.
3. nosta banaaninpuolikkaat pannulle, ripottele päälle sokeria ja lorauta päälle sokeria. Anna karamellisoitua pannulla ja käännä varovasti. Anna puolikkaiden paistua kunnes molemmat puolet banaanista ovat saaneet kauniin, ruskettuneen värin.
4. vispaa kerma ja mausta se vanilliinisokerilla.
5. nosta banaaninpuolikkaat varovaisesti pannulta tarjoilulautaselle, koristele hunajalla ja kermalla.
6. tarjoile välittömästi.

Banaanit maistuvat myös ihanalta esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

5 Comments

Lomalla

Tykkää

Ja fiilis on tämä:

IMG_1199_rev

Kommentointi suljettu