Skip to content

Kuukausi: kesäkuu 2014

Kvinoaa aamiaisella

Tykkää

Kvinoaa on syöty meillä tänä vuonna paljon, hurahdin siihen pitkästä aikaa Superviljat-kirjaa lukiessani ja löytänyt monia kivoja ruokia missä kvinoaa voi käyttää. Blogista löytyy myös jokunen kvinoa-resepti, suosittelen kurkkaamaan. Kuten myös Superviljat-kirjaa!

Kun kävin tutustumassa PUR hyvinvointikaupan tuotteisiin vähän aikaan sitten, sain mukaani NatureCropsin Quinoa Puffseja, tuote oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta kvinoapallerot muistuttivat minua lapsuuden riisimuroista. Riisimurot ja maito olivat lapsuuden yksi suosikkiaamiaisista!

IMG_5905

Quinoa Puffsit valmistetaan keittämällä kvinoan siemeniä höyrykeittimellä. Enpä ollut tämmöisestä tavasta ennen kuullutkaan, mutta lopputulos oli kyllä herkullinen. Quinoa Puffsit antoivat aamun jogurttikulholle kivan, uudenlaisen suutuntuman perinteisen myslin sijaan ja ne maistuvat hyvälle. Maku on mukavan mieto voimakkaampien lisukkeiden rinnalla.

IMG_5907

Aamiaiskulho kvinoalla

2-3 dl turkkilaista jogurttia
kourallinen tuoreita mustikoita
kourallinen quinoa puffseja
muutama ruokalusikallinen kookoslastuja
ruokalusikallinen juoksevaa hunajaa
ruokalusikallinen chiasiemeniä

Kasaa kaunis ja terveellinen annos näistä ihanista raaka-aineista. Aamiaiskulhossa parasta on se, että sitä voi muutella mielensä mukaan.

Näin kesäaikaan syön pääasiassa jogurttikulhoja aamiaiseksi, mutta viime aikoijen kylmät ja sateiset säät ovat saaneet minut palaamaan puuroaamiaisiin. Olen kuitenkin huomannut, että esimerkiksi ennen joogaa syömäni jogurttiannokset pitävät nälkäni poissa pidempään kuin puuro. Tällä kyseisellä kulhollisella jaksoin hyvin 90 minuutin hot jooga-tunnin.

Aamiaisiani näkyy eniten Instagramissa (@52weeksofdeliciousness) sekä blogin Facebook-sivuilla ja Twitterissä (52weeksof_annemi), käy kurkkaamassa. Myös uusia aamiaisideoita otetaan vastaan 🙂

ps. Blogiin ilmestyy aivan lähiaikoina postaus raakasuklaasta, johon olen hurahtanut!

Quinoa Puffsit sain PUR hyvinvointikaupasta blogin kautta

1 kommentti

Chiakuorrutetut mansikat

Tykkää

Postaus toteutettu yhteistyössä Cocovin kanssa

Olen ollut Superviljat-kirjan saatuani todella kiinnostunut chiasiemenistä. Kirjassa on monta chiareseptiä, jotka olen korvamerkinnyt tulevaisuuden kokkailuja varten. Olen myös ihaillut instagramissa monen käyttäjän aamiaisjugurttikippoja joita koristivat chiasiemenet.

En siis ainoastaan kiinnostunut chiasiemenistä koska ne ovat mielestäni kauniita ruoassa, ehei, vaan koska ne ovat myös superterveellisiä (ja tykkään kauheasti erilaisista siemenistä!).

Chiansiemenet sisältävät runsaasti kasviöljyjä, parikymmentä prosenttia proteiinia eivätkä yhtään kolesterolia. Siemenissä on myös A- ja B-vitamiineja, kuituja, antioksidantteja mm. kalsiumia, sinkkiä ja rautaa.

Eniten itseäni kuitenkin ihastutti siemenien sisältämän öljyn suuri Omega 3-pitoisuus, siemenissä on enemmän Omega 3:a kuin kalassa! toki syön mielelläni myös kalaa, mutta koska sitä ei tule kuitenkaan päivittäin (tai harmi kyllä edes viikoittain) syötyä, ovat chiasiemenet helppo tapa saada tätäkin tärkeää öljyä.

Olen siis lisäillyt chiasiemeniä ensimmäisestä Cocovi-tilauksestani alkaen jogurttiin, salaattiin, lettujen väliin ja nyt keksin kieritellä suklaalla päällystetyt mansikat siemenissä. Hy-vää.

IMG_5858

Chiakuorrutetut mansikat

Tuoreita, kotimaisia mansikoita
Suklaata (esim. tummaa suklaata, raakasuklaata, valkoista suklaata..)
chiasiemeniä (ainakin muutama ruokalusikallinen, itse dippasin suoraan lasipurkkiin jossa pidän chiasiemeniäni)

Siisti ja pese mansikat.

Sulata suklaa vesihauteessa eli ota pieni kattila ja lisää sen pohjalle vettä. Nosta kattilan päälle kulho joka kestää kuumuutta. Varmista ettei kattilassa oleva vesi osu kulhon pohjaan. Kiehauta vesi kattilassa kulhon ollessa kattilan päällä. Lisää kulhoon suklaa. Sekoita kunnes suklaa on sulanut.

Ota mansikka ja tuikkaa siihen esim. pieni haarukka tai hammastikku.

Kieritä mansikkaa suklaassa, n. 2/3 mansikan pinta-alasta peittyy suklaaseen.

Dippaa sen jälkeen suklainen mansikka chiasiemeniin, kieritä jos tarve ja nosta esille.

Nauti!

Näyttävä, herkullinen ja terveellinen jälkiruoka, välipala, mikä lie on todella nopeasti valmis.

Chiasiemenet olen tilannut Cocovilta

1 kommentti

Tillitsatsiki

Tykkää

Viime vuonna kun saavutin tämän nykyisen, kypsän ja hauskan, kolmenkymmenenvuoden iän sain paljon kivoja lahjoja. Yksi lahjoista oli Siikaa, seljankukkaa, sitruunankuorta-keittokirja jonka sain äidiltäni. Erityisen keittokirjasta tekee se, että siellä vilahtelevat lapsuudenmaisemat Fiskarista, apukokin perheen mökin maisemat Bromarvissa. Kirjassa on valtavasti kauniita kuvia ja ihania tarinoita. Resepteistä puhumattakaan! suosittelen siis hakemaan kirjan lähimmästä kirjakaupasta ja sukeltamaan sen maailmaan.

Selailin kirjaa pitkästä aikaa ja tuumailin mitä reseptiä lähtisin ensimmäisenä kokeilemaan. Aloitin aika helposta, myönnän, mutta tsatsiki on niin hyvää! ikävä kyllä apukokki ei välitä tillistä, mutta jäipä minulle siis enemmän syötävää.

Vaikka viime aikoina ei olekaan aurinko juuri paistanut, on tämä vuodenaika siitä ihana että tarjolla on mitä ihanampia, tuoreita herkkuja. Kesällä yksinkertainen ruoka maistuu, kuten tämä tillitsatsiki. Nopea, helppo mutta maukas lisuke kesäruoille.

IMAG1610

Tillitsatsiki

Alkuperäinen resepti Siikaa, seljankukkaa, sitruunankuorta-kirjasta

Alla oma versioni pienin muutoksin:

muutama desi turkkilaista jogurttia
1 dl tuoretta tilliä silputtuna
1/2-1 sitruunan mehu (voit myös halutessasi raastaa mukaan sitruunankuorta)
1/2 kurkku
1/2 yksikyntinen valkosipuli raastettuna tai pieneksi silputtuna.
suolaa ja pippuria

Raasta ensin kurkku ja valuta. Silppua tilli ja valkosipuli.

Sekoita turkkilaiseen jogurttiin tilli, suola, pippuri ja sitruunamehu sekä valkosipuli.

Lisää viimeiseksi kurkku.

Anna maustua jääkaapissa jokunen hetki ennen tarjoilua, maista vielä ennen kuin tarjoilet tsatsikin.

Tarjoile tsatsiki uusien perunoiden, kalan (esim. graavilohen ja savusiian kanssa kuten me teimme). Tsatsiki maistuu seuraavana päivänä tuplasti enemmän valkosipulille, joten suosittelen ottamaan lounasevääksi. Todella hyvää.

4 Comments