Skip to content

Kuukausi: heinäkuu 2016

Maailman paras parsakeitto

1

Hellurei ja hellät tunteet! olemme saapuneet Espanjan auringon alta Suomeen ja viettäneet viikonloppua matkustaen, häähumussa ja tänään jaksoimme minikokin kanssa vielä brunsseilemaan ystävien luokse. parsakeitto (1 of 3) Silmäluomia painaa, mutta askel on kevyt ja mieli tyyni. Apukokin loma on huomenna ohi, arki alkaa meillä kaikilla. Loma oli mitä parhain, ehkä elämäni parhain, olihan tänä vuonna lomallamme mukana maailman ihanin pieni poika, minikokkimme. Lomalla ehdimme mökkeilemään, kotoilemaan, retkeilemään, matkustamaan.. ainoa mitä olisin mieluusti tehnyt enemmän, oli nukkuminen, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin elämässä nukkumaan. Vauhdikas nelikuinen minikokkimme on aikamoinen väkkärä nykyään, hän kiemurtelee selältä vatsalle, vatsalta selälle, kyljelle, punkeaa istumaan ja höpöttää kovaa ja korkealta.

Uskon, että tekemisen puutetta ei tule huomenna alkavassa arjessa olemaan. Onneksi minikokki viihtyy jo jonkin verran itsekseen kierimässä lattialla, joten toivon että ehdin arjessa taas kokkaamaan ja syömään. Palaan vielä hetkeksi Espanjan tunnelmiin. Matka oli ihana. Reipas pieni reissumies oli mitä parhainta matkaseuraa ja meillä oli unohtumaton loma upean huligaaniseureemme kanssa. Jávea oli lomakohteena lapsiystävällinen, Interhomelta vuokrattu talo (se kakkostalo, jossa vietimme lopulta lomamme) todella toimiva, sää juuri sopiva, ruoka hyvää ja halpaa.

Kymppi plussan loma siis! Kuten aiemmin mainitsin, teimme paljon ruokaa talollamme. Eräänä päivänä oli jälleen insinööriystävän kokkausvuoro ja saimme syödäksemme maailman parasta parsakeittoa. Parsakausi on toki ohi, mutta nämä parsat tulivatkin tölkistä! parsakeitto (2 of 3) Lapsille tehtiin myös omat annokset ja keitto maistui heillekin. Reissussa oli mukana yhteensä kuusi lasta iältään 4kk -8v, vauhtia ei siis puuttunut! parsakeitto (3 of 3) Näyttää aika upealta, eikös? maistui myös upealta! Kiitos insinööriystävälle huippureseptistä, tätä tehdään kotonakin.

MAAILMAN PARAS PARSAKEITTO

2 tölkkiä valkoista tankoparsaa (myös neste!) tai 2 nippua tuoretta parsaa
1 litra vettä
2 kanaliemikuutiota
2 dl kuohukermaa
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita ripaus mustapippuria
n. 1 rkl vehnäjauhoja tai vaaleaa Maizenaa suurustamiseen

lisäksi

uunissa paahdettua ilmakuivattua kinkkua (tai pekonia)
paistettua vihreää tankoparsaa

TEE NÄIN:

1. pilko sipulit
2. kuullota ne kattilassa voissa ja öljyssä keskilämmöllä
3. kaada parsat tölkistä nesteineen kattilaan
4. lisää vesi
5. lisää kanaliemikuutiot
6. lisää mustapippuri
7. annan kiehua n 15 minuuttia
8. lisää ilmakuivattu kinkku (tai pekoni) uunipellille ja laita se uuniin paahtumaan rapeaksi ja kuori vihreät parsat ja paista niitä hetki pannulla voissa
9. soseuta keitto sauvasekoittimella
10. siivilöi keitto toiseen kattilaan
11. suurusta keitto jauhoilla tai Maizenalla
12. lisää keittoon kerma
13. sekoita ja maista mausta lisää jos tarve
14. kokoa annokset: laita lautaselle ensin uunissa paahdettu kinkku/pekoni, lisää kuoritut parsat ja kaada lopuksi keitto lautaselle

Kommentointi suljettu

Kevyt kesälounas: salaattinyytit

Tykkää

Olemme hieman lipsuneet kevyistä lounaista täällä reissussa, salaatit ovat vaihtuneet parmesankanaan, ihaniin tapaksiin (jotka ovat valtavia täällä!) ja muihin herkkuihin.

Maanantaina suunnittelimme jälleen parin seuraavan päivän aterioita ja ehdotin, että tekisin lounaaksi salaattinyyttejä jauhelihalla ja kasviksilla. Ne saivat kannatusta ja olivatkin oikein passeli lounas. Etenkin kun edellispäivänä olin ahmaissut lounaaksi kinkku-manchegosalaattia, friteerattuja mustekalarenkaita, valkosipulisia katkarapuja sekä pari friteerattua perunaa vieressä istuvan insinööriystävän lautaselta. Ja leipää, koska se on niin syntisen vaaleaa ja hyvää täällä. Iltapalaksi söimme vielä talon miesten tekemiä lämpimiä leipiä.

Salaattinyytit ovat suhteellisen nopea lounas ja niiden täytteitä voi vaihdella maun mukaan. Insinööriystävä teki vielä maukkaan kastikkeen nyyteille.

Salaattinyyteissä on hyvä käyttää rapeaa salaattia, kuten sydänsalaattia. Täytteeksi sopii esim. paistettu jauheliha tai kanafileistä leikatut suupalaset.

Nyyttien kasvistäyte muodostui tomaatista (ne ovat täällä taivaallisia!), ananaksesta, avokadosta, paprikasta ja sipulista. Mausteeksi suolaa, mustapippuria ja reippaasti limemehua.

Jauhelihan maustoin simppelisti suolalla, pippurilla ja chilijauheella.

Nyyttien päälle ripottelin murustettua fetaa.

Todella hyvää ja täyttävää, kunhan tekee tarpeeksi nyyttejä.

SALAATTINYYTIT

sydänsalaattia
tomaattia
paprikaa
sipulia
avokadoa
ananasta
limemehua
jauhelihaa tai kanaa (mausta chilillä, suolalla ja pippurilla)
fetaa murustettuna

TEE NÄIN:

1. pilko kasvikset ja hedelmät, sekoita ne kulhossa ja mausta limemehulla, suolalla ja pippurilla
2. kuori ja pese sydänsalaatin lehdet
3. paista ja mausta jauheliha/kana
4. levitä sydänsalaatin lehdet lautaselle, lisää lehtien päälle liha ja päällimmäiseksi kasvis-hedelmäseos ja kruunaa annos murennetulla fetalla


Kommentointi suljettu

Äyriäisiltamat + reseptivinkkejä

Tykkää

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, olemme syöneet täällä Espanjassa  paljon ja hyvin.

Täällä meren äärellä on ihmisen hyvä olla, äyriäisiä ovat ravintolat ja ruokakaupat pullollaan. Lähetimmekin insinööriystävän ruokakauppaan ostamaan äyriäisiä, hän kun voisi elää pelkästään äyriäisillä.

Insinööriystävä oli todella tehnyt työtä käskettyä! Hän kantoi kaupasta hummerin, jättikatkarapuja, ostereita, kaloja ja sinisimpukoita. Söimme ostereita kylmänä ja lämpimänä, sinisimpukoita uunissa, jättirapuja katkarapucocktailissa ja grillivartaina.

Itse pääsin tekemään insinööriystävän apukokkina soosseja äyriäisille. Tein mm. ensimmäistä kertaa elämässäni kastikkeen katkarapucocktailille.
Söin myös toista kertaa elämässäni ostereita, tällä kertaa lämpimänä. Todella hyvää!

Insinööriystävä on kyllä todellinen velho äyriäisien valmistuksessa. Eikä hänen veljensäkään toiseksi jäänyt, hän teki todella hyvän kastikkeen lämpimille ostereille.
Voin sanoa, että nautimme todellisen kymmenen tähden illallisen! Alla muutamia reseptejä teidänkin iloksenne.

(Pahoittelen, että postaukset näyttävät erilaiselta kuin yleensä. Bloggaan reissun ajan puhelimella)

LÄMPIMÄT OSTERIT

ostereita

kastike

2 tl hunajaa
mustapippuria
1/2 tl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä raastettuna
4 rkl öljyä
1 tl silputtua lehtipersiljaa
ripaus suolaa

TEE NÄIN:

1. sekoita kosteat aineet kulhossa
2. silppua persilja ja sekoita joukkoon
3. raasta sitruunankuori ja sekoita joukkoon
4. raasta valkosipulinkynnet ja sekoita joukkoon
5. sekoita, lisää suola ja mausta lisää jos tarvetta
6. avaa osterit ja lisää niiden päälle kastike
7. paista ostereita uunissa n 5 minuuttia 175 asteessa

HUOM! Määrät ovat suunnilleen määriä, joten maistele kastiketta jotta saat oman maun mukaisen kastikkeen

SINISIMPUKAT UUNISSA

1 kilo sinisimpukoita

kastike

0,5 dl valkoviinietikkaa
1,5 dl öljyä
2 limen mehu
0,5 dl silputtua basilikaa ja persiljaa (yhteensä)
1 tl chilijauhetta
1 rkl Worchestershire-kastiketta

HUOM! Määrät ovat suunnilleen määriä, joten maistele kastiketta jotta saat oman maun mukaisen kastikkeen
parmesanjuustoa

TEE NÄIN:

1. pese ja keitä simpukoita pari minuuttia, jotta näet mitkä ovat syömäkelpoisia. Älä syö simpukoita jotka eivät avaudu keittäessä.
2. sekoita kastike
3. lisää kastike avattujen simpukoiden päälle, jotka on levitetty uunipellille
4. lisää parmesanjuustoraaste
5. paista uunissa n 5 minuuttia, 175 asteessa

KATKARAPUCOCKTAIL

isoja jättikatkarapuja
jäävuorisalaattia
kurkkua

kastike

2-3 dl kefiriä tai kermaviiliä
4 rkl ketsuppia
1,5-2 dl majoneesia
2 rkl Worchestershire-kastiketta
2 rkl sitruunamehua

HUOM! Määrät ovat suunnilleen määriä, joten maistele kastiketta jotta saat oman maun mukaisen kastikkeen
TEE NÄIN:

1. sekoita kastike
2. kuori ravut
3. ota kulhot ja täytä ne salaatilla, kurkulla ja kastikkeella
4. lisää lopuksi ravut

2 Comments