Skip to content

Maailman paras parsakeitto

1

Hellurei ja hellät tunteet! olemme saapuneet Espanjan auringon alta Suomeen ja viettäneet viikonloppua matkustaen, häähumussa ja tänään jaksoimme minikokin kanssa vielä brunsseilemaan ystävien luokse. parsakeitto (1 of 3) Silmäluomia painaa, mutta askel on kevyt ja mieli tyyni. Apukokin loma on huomenna ohi, arki alkaa meillä kaikilla. Loma oli mitä parhain, ehkä elämäni parhain, olihan tänä vuonna lomallamme mukana maailman ihanin pieni poika, minikokkimme. Lomalla ehdimme mökkeilemään, kotoilemaan, retkeilemään, matkustamaan.. ainoa mitä olisin mieluusti tehnyt enemmän, oli nukkuminen, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin elämässä nukkumaan. Vauhdikas nelikuinen minikokkimme on aikamoinen väkkärä nykyään, hän kiemurtelee selältä vatsalle, vatsalta selälle, kyljelle, punkeaa istumaan ja höpöttää kovaa ja korkealta.

Uskon, että tekemisen puutetta ei tule huomenna alkavassa arjessa olemaan. Onneksi minikokki viihtyy jo jonkin verran itsekseen kierimässä lattialla, joten toivon että ehdin arjessa taas kokkaamaan ja syömään. Palaan vielä hetkeksi Espanjan tunnelmiin. Matka oli ihana. Reipas pieni reissumies oli mitä parhainta matkaseuraa ja meillä oli unohtumaton loma upean huligaaniseureemme kanssa. Jávea oli lomakohteena lapsiystävällinen, Interhomelta vuokrattu talo (se kakkostalo, jossa vietimme lopulta lomamme) todella toimiva, sää juuri sopiva, ruoka hyvää ja halpaa.

Kymppi plussan loma siis! Kuten aiemmin mainitsin, teimme paljon ruokaa talollamme. Eräänä päivänä oli jälleen insinööriystävän kokkausvuoro ja saimme syödäksemme maailman parasta parsakeittoa. Parsakausi on toki ohi, mutta nämä parsat tulivatkin tölkistä! parsakeitto (2 of 3) Lapsille tehtiin myös omat annokset ja keitto maistui heillekin. Reissussa oli mukana yhteensä kuusi lasta iältään 4kk -8v, vauhtia ei siis puuttunut! parsakeitto (3 of 3) Näyttää aika upealta, eikös? maistui myös upealta! Kiitos insinööriystävälle huippureseptistä, tätä tehdään kotonakin.

MAAILMAN PARAS PARSAKEITTO

2 tölkkiä valkoista tankoparsaa (myös neste!) tai 2 nippua tuoretta parsaa
1 litra vettä
2 kanaliemikuutiota
2 dl kuohukermaa
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita ripaus mustapippuria
n. 1 rkl vehnäjauhoja tai vaaleaa Maizenaa suurustamiseen

lisäksi

uunissa paahdettua ilmakuivattua kinkkua (tai pekonia)
paistettua vihreää tankoparsaa

TEE NÄIN:

1. pilko sipulit
2. kuullota ne kattilassa voissa ja öljyssä keskilämmöllä
3. kaada parsat tölkistä nesteineen kattilaan
4. lisää vesi
5. lisää kanaliemikuutiot
6. lisää mustapippuri
7. annan kiehua n 15 minuuttia
8. lisää ilmakuivattu kinkku (tai pekoni) uunipellille ja laita se uuniin paahtumaan rapeaksi ja kuori vihreät parsat ja paista niitä hetki pannulla voissa
9. soseuta keitto sauvasekoittimella
10. siivilöi keitto toiseen kattilaan
11. suurusta keitto jauhoilla tai Maizenalla
12. lisää keittoon kerma
13. sekoita ja maista mausta lisää jos tarve
14. kokoa annokset: laita lautaselle ensin uunissa paahdettu kinkku/pekoni, lisää kuoritut parsat ja kaada lopuksi keitto lautaselle