Skip to content

Pinaattiletut & puolukkasmetana

Tykkää

pinaattiletut ja puolukkasmetana (2 of 4)

Käsi ylös kenen lapsuuden herkku oli pinaattiletut? minun ainakin olivat. Söin kaupan lettuja myös apukokin ollessa reissussa kesällä, silloin ei ollut aikaa paistella lettuja itse ja vaikka ne kaupan versiot eivät itsetehtyjä voita, on niissä hento muisto lapsuudesta, etenkin jos mättää tarpeeksi puolukkahilloa päälle.

Minikokin mummu saa meillä ollessaan aina lounaan, mummu naureskelikin että ruokapalkka on paras palkka. Sen lisäksi että saa viettää aikaa minikokin kanssa.

Viime viikolla halusin tehdä mummulle pinaattilettuja, tiesin meidän molempien pitävän niistä ja näin apukokki välttyi pinaattiletuilta, ne eivät ole hänen suurinta herkkuaan. Ehkä saan hänet käännytettyä vielä ajan kanssa, nämä ovat nimittäin tosi hyviä lettuja! jemmasin taikinaan myös silputtua, tuoretta basilikaa ja paistoin letut tietenkin voissa.

En olisi tajunnut tarjota lettuja raastetun pecorinon kanssa ellei Safkaa skideille-kirjassa olisi siitä mainittu kun kirjaa selailin. Hauska idea ja toimi kyllä mielestäni hyvin lettujen kanssa. Hieman luksusta lettuihin, niin sanotusti. Mietin syödessä, että murennettu feta ei olisi hullumpi lisä sekään..

pinaattiletut ja puolukkasmetana (4 of 4)

Lettujen kaveriksi tein puolukkasmetanaa jääkaapintyhjennyshengessä. Olimme lähdössä perjantaina Saksaan minikokin saksalaiseen vaarilaan ja halusin käyttää kaapista pilaantuvia ruokia pois. Puolukkasmetana syntyi siis vähän vahingossa, mutta oli todella hauska lisuke letuille.

Lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia ja mummu nappasi ohjeen mukaansa, näitä tehdään toistekin!pinaattiletut ja puolukkasmetana (3 of 4)

PINAATTILETUT JA PUOLUKKASMETANA

n. 6 isoa lettua

lettutaikina

500 gr pakastepinaattia (käytin Pirkka lehtipinaattia)
0,5 dl tuoretta basilikaa silputtuna
3 kananmunaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria

puolukkasmetana

1,5 puolukoita muussattuna (esim. haarukalla)
1/2 prk smetanaa, eli n. 60 g
ripaus mustapippuria

lisäksi

raastettuna pecorino-juustoa
voita paistamiseen

TEE NÄIN:

1. sulata pinaatti
2. silppua basilika
3. sekoita kulhossa munat, maito, mausteet ja vehnäjauhot
4. lisää basilika
5. lisää sulatettu pinaatti
6. surraa sauvasekoittimella tasaiseksi
7. anna turvota n. 30 min
8. muussaa puolukat ja sekoita smetanaan, mausta ripauksella mustapippuria
9. paista pinaattiletut voissa pannulla
10. tarjoa puolukkasmetanan ja raastetun juuston kanssa


4 Comments

  1. Mä olen joskus murentanut pinaattilettuihin (ja nokkoslettuihin) fetajuustoa ja se sopii kyllä tosi hyvin! Teillä on mummupäivinä kyllä win-win-tilanne siellä. 🙂

    • Anne

      Pakko siis testata fetalla myös 😛

  2. beachhousekitchen

    Voi täälläkin fanitetaan pinaattilettuja, namskis! Jopa niitä kaupan lättysiä voin popsia, ellei itse ehdi tekemään. Puolukkasmetana kuulostaa niin eksoottiselta, että onpas kokeiltava. Puolukoitakin vielä löytyy pakastimesta….

    • Anne

      Pinaattiletut ovat kyllä niiin hyviä 🙂

Kommentointi on suljettu.