Skip to content

Kuukausi: joulukuu 2016

Vuoden 2016 parhaat

Tykkää

Vuosi 2016 on ollut ikimuistoinen, monella tapaa. Yksityiselämässäni tapahtuivat ne ikimuistoisimmat asiat, mutta blogissakin on nähty vaikka mitä tänä vuonna.

Yksi suurimmista muutoksista oli muutto omilleen ja Asennemedian huippujengiin liittyminen! Blogiemo Ulla on pitänyt minusta ja blogista todella hyvää huolta ja tekemisen puutetta ei tänä vuonna ole ollut. Eikä ole muuten ensi vuonnakaan..

Kuva: Sami Jamsen
Kuva Sami Jamsen

Ehdin alkuvuodesta tekemään aikamoisella tohinalla blogijuttuja, kun minikokki majaili vielä mahassani. Olen myös yllättynyt, kuin paljon olen ehtinyt tekemään minikokin saapumisen jälkeen. Kiitos omasta ajasta blogin parissa kuuluu ehdottomasti maailman parhaalle apukokille ja korvaamattomalle mummulle eli äidilleni, jotka ovat viihdyttäneet minikokkia minun touhutessa keittiössä.

Kiitos!

Halusin kerätä tähän postaukseen vuoden parhaita. Omasta mielestäni parhaita postauksia ja tilastojen suosituimpia postauksia.

Olisi myös ihana kuulla mitkä ovat olleet teidän suosikkejanne tänä vuonna? onko täältä löytynyt huippureseptejä, uusia lempiruokia, arjen pelastajia?

VUODEN PARHAAT (TILASTOISTA)

  1. parmesan-sitruunakuorrutettua kanaa ja mieletön kastike
  2. vadelma-suklaajuustokakku
  3. maailman paras tomaattikeitto
  4. mehevä omenapiirakka kardemummalla
  5. kolmen raaka-aineen sitruunajäätelö

Aikamoinen top 5! ykkösestä en ollut yllättynyt, tein kyseistä kanaruokaa monta kertaa viime vuonna ja monelle vieraalle, joka kerta se vei jonkun sydämen ja kielen mennessään. Yllättävintä on ollut jälkiruokien ja leivonnaisten menestys listalla, en mielestäni ole mikään kummoinen leipuri. Toki tähän vuoteen on osunut enemmän leivonnaisia kuin koskaan ennen. Koska raskaus ja vauvavuosi.

VUODEN PARHAAT (OMA TOP 5)

  1. fenkoli-lohikeitto
  2. kaikki linssireseptit
  3. peltipizza
  4. täytetyt bataatit
  5. kaurapaistos banaanilla ja marjoilla

Vuoden suosikikseni nousi tällä kertaa ihan hetki sitten julkaistu resepti, tuo lohi-fenkolikeitto on vaan aivan ihanaa. En myöskään osannut valita linssireseptistä suosikkiani, joten listasin kaikki, ymmärrätte varmasti jos olette linssien ystäviä. Tämä vuosi taisi olla ennätysvuosi linssiruokien teossa ja söinkin linssejä aivan ennätyksellisen paljon. Apukokin peltipizza on suurta herkkuani ja haaveilenkin että saan sitä taas pian ja top 5:n viimeinen herkku on ihana kaurapaistos banaanilla ja marjoilla, joka piristi montaa aamuani tänä vuonna.

Aikamoinen ruokavuosi!

Kiitos lukjoille, kiitos Ulla ja kaikki ihanat Asennemedian tyypit, kiitos apukokki, kiitos kaikki jotka ovat tänä vuonna kerääntyneet ruokapöytämme ääreen tai kenen kanssa olen saanut jakaa aterian. Upea vuosi takana, varmasti upea vuosi myös edessä!

MAHTAVAA JA HERKULLISTA UUTTA VUOTTA 2017!

Kommentointi suljettu

Uuden vuoden herkkuvinkit

Tykkää

Vuodenvaihde lähestyy, ylihuomenna vaihtuu tämä vuosi uuteen ja sitähän on juhlistettava!

Mitä suunnitelmia teillä on ruudun sillä puolen? kimallusta ja glitteriä vai kotibileet? rauhallinen ilta pienellä porukalla? hyvää ruokaa varmasti ainakin?

Tässä muutamia herkkuvinkkejä, jotka sopivat vuoden viimeisen päivään. Ehkäpä joku näistä resepteistä pääsee teidän juhlapöytäänne vuoden viimeisenä päivänä.

Huomenna vielä luvassa blogissa vuoden parhaat 2016-katsaus, kannattaa kurkata sekin. Postaus sisältää omia ja lukijoiden suosikkeja menneeltä vuodelta, tosi herkullisia juttuja luvassa arkistojen kätköistä.

SALAATIT

PIENET HERKUT

LEIVONNAISET

VALMIIT MENUT

JÄLKIRUOAT

 

 

 

 

Kommentointi suljettu

Tataki ja kaalisalaatti

Tykkää

On hurjaa ajatella että vuoden viimeinen viikko on alkanut. Minusta tämä vuosi vasta alkoi! muistan elävästi kun vaapuin ison vatsani kanssa töihin koko tämän vuoden tammikuun, kun lomailin helmi- ja maaliskuun. Kun minikokki mullisti maailmamme huhtikuussa ja.. no, sen jälkeen en ihan kaikkea enää muistakaan tästä vuodesta. Vauvakuukaudet ovat todella vieneet mennessään!

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, minun ja apukokin jouluruokakiintiö täyttyi aika nopeasti. Tämä siitä huolimatta, että niitä perinteisempiä jouluherkkuja ei pöydässä ihan mahdottomasti ollutkaan. Kinkku toki oli, äidin tekemää riisipuuroa ja perunalaatikkoa, paljon kaloja, juustoja, haudutettua punakaalta, simppeli versio rosollista ja paljon suklaata.

Tapaninpäiväksi olin suunnitellut jo jotain aivan muuta. Himoitsin tatakia, joka oli muinoin vanhan blogini yksi suosituimmista resepteistä.

Tämä oli raikas tuulahdus ruokapöytään jouluruokien jälkeen. Sattumalta samalle päivälle osui aivan mieletön auringonpaiste, joten saimme nauttia värikkään ruoan lisäksi myös harvinaisesta valoilmiöstä. 

Tatakin seuraksi tein aika simppeli punakaali-porkkanasalaatin, jonka maustoin aika kevyesti. Tatakissa on niin tuhdisti makua, että sen seuraksi sopii raikas ja yksinkertainen lisuke, esimerkiksi tämä kaalisalaatti.

Alkuperäisessä reseptissä tataki koristellaan mm. retiisillä, tuoreella chilillä, seesaminsiemenillä ja korianterilla. Minulla ei ollut tähän hätään käsillä kuin seesaminsiemeniä ja kevätsipulia, joten koristelin omani niillä. Jos mahdollista, käyttäkää te kaikkia alla listattuja koristeita.

Muistathan, että jos himoitset tatakia, aloita sen tekeminen jo edellispäivänä. Tataki marinoituu jääkaapissa ensin ainakin 8 tuntia tai yön yli, sen jälkeen se lepäilee vielä pakastimessa ennen kuin on valmista nautittavaksi.

Kuulostaa ehkä hieman hitaalta, tiedän, mutta tässä tapauksessa kärsivällisyys palkitaan. Tatakin on myös oiva ruoka isommalle porukalle, ostat vain isomman pötkön lihaa ja tatakin valmistuu kuin itsestään jääkaapissa.

Erinomaista syötävää esimerkiksi uuden vuoden aatoksi, vinkki vinkki!

TATAKI JA KAALISALAATTI

2 hengelle

400 gr naudan sisäfilettä

marinadi

1 kpl kevätsipuli
2 kpl valkosipulinkynttä
0,5 kpl tuore chili
2 tl inkivääriä (n. 1-2 cm pala)
1 kpl sitruunankuoriraastetta
2 rkl sitruunamehua
0,5 dl soijaa
1/4 dl mirin riisiviiniä

kastike

1 rkl inkivääriä (raastettuna)
0,5 dl soijaa
1/4 dl mirin riisiviiniä
1 rkl sokeria
0,5 kpl limen mehu
0,5 tl seesamiöljyä
1 valkosipulinkynsi raastettuna

koristeluun

paahdettuja seesaminsiemeniä
kevätsipulia
(retiisiä)
(tuoretta korianteria)
(tuore chili silputtuna)

KAALISALAATTI

1/4 punakaali
3 porkkanaa

kastike

1,5 rkl oliiviöljyä
3 rkl sitruunan mehua
mustapippuria myllystä

TEE NÄIN:

1. aloita tatatakin valmistuksesta
2. mausta liha suolalla ja pippurilla
3. paista kuumalla pannulla öljyssä n. 30 sekuntia jokaiselta sivulta, kunnes lihassa on kaunis pinta
4. jäähdytä liha ja tee sillä aikaa marinadi
5. laita jäähtynyt liha ja marinadi pussiin ja sulje tiiviisti ja anna maustua jääkaapissa vähintään 8 tuntia
6. ota liha pois marinadista n. tunti ennen tarjoilua
7. kuivaa talouspaperilla ja laita tuorekelmussa pakkaseen
8. tee tässä välissä kastike
9. kuori ja raasta inkivääri sekä valkosipulinkynsi
10. sekoita kastikkeen ainekset keskenään, maista ja mausta lisää jos tarve
11. anna maustua jääkaapissa tarjoiluun saakka.
12. pilko jäljellä oleva puolikas chili, retiisit ja kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi, silppua korianteri ja paahda sesaminsiemeniä kuivalla pannulla
13. leikkaa kohmeinen liha terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi
14. asettele liha tarjoiluvadille, koristele pilkotuilla kasviksilla ja korianterilla
15. laita kastiketta maun mukaan ja viimeistele paahdetuilla sesaminsiemenillä
16. valmista kaalisalaatti silppuamalla kaali ja porkkana
17. tee kaalisalaatin kastike ja sekoita kaaliin ja porkkanaan

5 Comments