Skip to content

Kikhernesalaatti persiljalla ja valkosipulilla

Tykkää

Onko ruudun takana muita valkosipulifaneja?

Minä laittaisin valkosipulia melkeinpä mihin vaan, se on niin hyvää. Seuraavaksi haluaisin kokeilla paahdetuista valkosipuleista tehtyä tahnaa, jonka näin ruokalehdessä. Suunnitelmallisuus on vaan nykyään kovin haastavaa arjessamme, joten en usein muista laittaa valkosipulinkynsiä uuniin tuntia ennen ruokaa.

Viime aikoina olenkin apukokille naureskellut, että ideat päivällisimme ovat lentäviä. Apukokki saapuu kotiin ja minä seison jääkaapilla pohtimassa, että mitäs tänään. Siksi ruokamme ovat olleet hyvin simppeleitä, mutta onneksi sentään maistuvia ja täyttäviä.

En tiedä mihin suunnittelemani menut ovat viime viikkoina kadonneet, minulla on puhelimen muistiinpanoissa kyllä lista mitä olin suunitellut tekeväni mutta viimeisen parin viikon aikana on ollut haastavaa toteuttaa listaa. Ja minä rakastan listoja!

Ehkä meillä on ollut minikokin kanssa niin vauhdikkaita päiviä, että en ole vain muistanut mitä olin suunnitellut. Tuntuu että viime viikkoina kivaa tekemistä on ollut paljon. Vuoden ensimmäinen kuukausi on mennyt hujauksessa.

Tämä kikhernesalaatti maustui yön yli jääkaapissa ja toimi mm. äitini lounaana kun hän oli minikokin seurana aiemmin tällä viikolla. Katselin vierestä kun hänen annoksensa katosi lautaselta pikavauhtia, lounas hieman venyi pikkumiehen kanssa touhutessa ja nälkä oli ehtinyt yllättää. Ja kuulemma oli ruoka hyvääkin.

Fetassa ja valkosipulissa ei kannata kitsastella tässäkään ruoassa, enempi parempi. Persiljaa silppusin myös reippaalla kädellä mukaan ja sitruunaa voi laittaa maun mukaan, minä laitoin paljon koska olen sitruunahullu. 

KIKHERNESALAATTI FETALLA, PERSILJALLA JA VALKOSIPULILLA

1 tlk esikeitettyjä kikherneitä
0,5 dl tuoretta persiljaa silputtuna
1/2 yksinkyntinen valkosipuli
1/2 sitruunan mehu
1 dl fetaa murennettuna
2-3 rkl laadukasta oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
auringonkukansiemeniä

TEE NÄIN:

1. valuta ja huuhtele kikherneet
2. lisää kikherneet kulhoon
3. murenna herneiden sekaan feta
4. silppua valkosipuli ja lisää kulhoon
5. silppua persilja ja lisää kulhoon
6. mausta mustapippurilla ja sitruunamehulla
7. lisää viimeiseksi oliiviöljy ja auringonkukansiemenet
8. jos ehdit, anna maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua


Yksi Kommentti

Kommentointi on suljettu.