Skip to content

Mokkapalat vol 2 eli banaanimokkapalat

Tykkää

Yhteistyössä Orthex 

Miten olisi uusi versio perinteisistä mokkapaloista?

Olen usein täällä blogissa kertonut, että olen aika suurpiirteinen kokki. Tämä ei aina ole kovin hyvä asia, etenkään jos yrittää leipoa jotain. Minun on lähes mahdotonta seurata reseptejä tarkasti, tuskastun helposti näpräämiseen ja grammojenpyörittelyyn ja siksi leipomuksieni lopputulokset ovat välillä hieman sinne päin.

Sitten jos saan leivottua jotain hyvän makuista, niin se tuskin näyttää hyvältä. Minusta ei kyllä millään saa tehtyä esimerkiksi Emman kaltaista taituria, jo ihan siksi ettei kärsivällisyyteni riittäisi niin millään. banaanimokkapalat

Lähdin tekemään Orthexin kanssa yhteistyötä ja testaamaan Orthex GastroMax- mittoja. Mitoista tuli heti mieleen leivonta ja päivitinkin yhden ikisuosikkini uusiksi. Eli tarjolla olisi banaanimokkapaloja!

Mittoja ei voi koskaan olla liikaa, tarvitsen niitä päivittäin, vaikka en joka päivä leivokaan. GastroMax mitat ovat itselle tuttuja jo entuudestaan, kaapista löytyi ennen yhteistyötä 3 dl mittakannu, joka on ollut erinomainen apulainen keittiössä.

Kaikki GastroMax-mitat kestävät konepesun ja ovat BPA-vapaita. Opin myös yhteistyön aikana sen, että kaikki mitat valmistetaan Ruotsissa, Gnosjön tehtaalla jossa Orthexin tuotteita on valmistettu jo yli 100 vuoden ajan.

banaanimokkapalat

Mittoja on moneen lähtöön: mittakannuja on 3 dl, 5 dl ja 1 litran kokoisina. Lisäksi sain käyttööni muovisen mittalusikkasetin, jossa on viisi eri mittaa. Tämän avulla pääsen luultavasti vähän lähemmäksi haluttuja lopputuloksia leipoessa. Usein resepteissä puhutaan teelusikallisesta ja meillä on niitä ainakin monen kokoisia. Mittakannut menevät sisäkkäin, joten niiden säilytys on tilatehokasta. Myös mittalusikat saa nepparilla toisiinsa kiinni, jolloin ne eivät ole ympäri keittiötä vaan säilyvät kimpassa. banaanimokkapalat

Kuvissa näkyy myös todella näppärä Orthexin 1,4 litrainen kakkuvuoka, joka pääsee meillä kovaan käyttöön. Todella näppärän kokoinen vuoka, johon leivoin tämän postauksen banaanimokkapalat. Vuoka on valmistettu hiiliteräksestä ja kaksinkertainen non-stick pinnoite estää leivonnaisen tarttumisen pintaan. banaanimokkapalat

Banaanimokkapaloista tuli hyviä! olipa hauskaa päivittää tämä suosikki uusiksi, olen elämäni aikana syönyt aikamoisen määrän mokkapaloja. Olen myös joskus epäonnistunut niiden teossa, mikä ihmetyttää, koska nämä ovat superhelppoja tehdä. Olen varmaan sillä epäonnisella kerralla taas soveltanut omiani…

Suosittelen muuten kokeilemaan myös näitä Suolaa ja hunajaa-blogin rocky road-mokkapaloja, nam. banaanimokkapalat

BANAANIMOKKAPALAT

21,5 * 21,5 cm vuoallinen

50 gr voita sulatettuna
2 kananmunaa
2 dl rahkaa tai maustamatonta jogurttia (tai jos villiksi ryhdyt niin ranskankermaa!)
3 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
2 kypsää banaania muussattuna
2 tl vaniljajauhetta
4 dl jauhoja
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa

kuorrutus

25 gr voita sulatettuna
3 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
3 dl tomusokeria

lisäksi

minipretzeleitä koristeluun

TEE NÄIN:

1. sulata voi
2. muussaa banaanit
3. sekoita kulhossa kuivat aineet
4. lisää kananmunat, vispaa
5. lisää rahka, vispaa
6. lisää sulatettu voi, vispaa
7. sekoita taikina tasaiseksi
8. lämmitä uuni 200 asteeseen
9. kaada taikina vuokaan
10. paista uunin keskitasolla n. 25 minuuttia tai kunnes hammastikulla kokeiltaessa palaa hammastikku puhtaana taikinasta, varo etteivät mokkapalat kuivu. Jos pinta tuntuu tummuvan paiston aikana liikaa, suojaa se esimeriksi foliolla
11. anna mokkapalojen jäähtyä ja valmista kuorrutus
12. keitä vahva kahvi
13. sulata voi kattilassa, lisää joukkoon kahvi ja kaakaojauhe, sekoita koko ajan ettei seos pala
14. lisää tomusokeri ja sekoita hyvin
15. kaada tasainen kuorrutus taikinan päälle, anna jäähtyä hetki
16. koristele mokkapalat ennen kuin kuorrutus on kokonaan jähmettynyt


2 Comments

  1. Mun suurin pettymys pari vuotta sitten oli, kun mun lapset ei perustanukkaan banaanimokkapaloista. Se suru vaihtui kyllä iloksi nopiaan, kun huomasin, että sain syödä kaikki itse!

    • Anne

      Mullakin on pari pettymystä muuttunut iloksi apukokin kanssa kun olen muistanut tuon ”enemmän mulle” – pointin 😀

Kommentointi on suljettu.