Skip to content

Ravintolavinkki: ravintola Tornin brunssi

Tykkää

Brunssin tarjosi ravintola Torni 

tornin brunssi

Sain jokin aika sitten kutsun tulla testaamaan ravintola Tornin uudistunut lauantaibrunssi. En ole ollutkaan hotelli- tai ravintola Tornissa vuosiin! viimeksi olen tainnut nauttia cocktaileista hotelli Tornin näköalabaarissa ja viimeksi olen yöpynyt hotellissa apukokin kanssa ystävänpäivänä 2014.

Tällä kertaa emme tosiaan yöpyneet hotellissa vaan huristelimme brunssille ravintola Torniin viime lauantaina. Olin lukaissut ennen brunssia Dinner 4 U 2– blogin ja Brunssikeijon vuoden 2015 kirjoitukset brunssista, mutta ne olivat toki jo muutaman vuoden vanhoja, joten lähdimme selvittämään itse minkälainen brunssi on kyseessä.

Saavuimme ravintolaan ja pääsimme ihanan tilavaan pöytäämme, jossa oli myös sohva ja minikokille syöttötuoli. Ravintolassa olikin kuhinaa, iso polttariporukka, ystäväseurueita, pariskuntia. tornin brunssi

Saimme ensimmäisenä tarjoilijalta listat, joissa oli mahdolliset alkoholijuomat joita voisi tilata brunssille lisämaksusta sekä pienen kananmunalistan, jolta voisi tilata mm.  marinoituja kananmunia (!), munakkaita yms. brunssin lisukkeeksi. En yleensä jätä tilaisuutta väliin tilata jotain ekstraa, etenkään kananmunasta ja teimmekin apukokin kanssa supernopean päätöksen tilata munakkaat eri täytteillä.

Onneksi!

Saamamme munakkaat olivat suussasulavia. En muista milloin ja missä olisin saanut niin herkullista, silkkisen pehmeää, maukasta ja valtavan kokoista munakasta. Lämmin suositus!

tornin brunssi

Brunssi oli muuten buffet-tyylillä toteutettu mutta mukavan maltillinen. Kaikki ruoat olivat maukkaita ja vaihtoehtoja ei ollut liian montaa. Tarjolla oli aivan ihanaa perunasalaattia punasipulilla ja kapriksilla, vihersalaattia, juures-ohrahelmisalaattia, katkarapusoossia, lohta, suolaista piirakkaa (joka suli suussa!), juustoja, leikkeleitä. Lisäksi oli vielä juustopöytä, leipää, smoothieita, jogurttia ja myslejä.

Niin ja jotain aivan erityisen ilahduttavaa.

BLOODY MARYJÄ! (alkoholiton eli virgin) nerokas idea, rakastan Bloody Maryjä. Apukokki ei puolestaan ymmärrä ollenkaan tämän herkun päälle. Minä olen jo vuosia pitänyt Bloody Maryä yhtenä parhaimmista keksinnöistä koskaan ja eräs ystävämme tekeekin todella hyviä drinkkejä. Myös New Yorkissa on tullut maisteltua näitä, eräs Bloody Mary aamiaisella sai tämän bloggaajan hihittämään pitkin New Yorkin katuja, oli muuten tuju!tornin brunssi

Sellerinvarsia pitää olla montatornin brunssi

Myös minikokki nautti brunssin antimista. Hänelle maistui erityisen hyvin leipä ja viinirypäleet sekä juusto. Iso hedelmälautanen pullisteli ihania hedelmiä, kuten kiiviä, passionhedelmää, ananasta, appelsiinia ja viinirypäleitä, kaikkea mistä minikokkimme pitää. Pääsipä pieni poika maistamaan ensimmäisen kerran katkarapuakin ja pienenpienen palan savulohta. tornin brunssi

Jälkiruokabuffet oli juuri sopiva. Oli pannaribuffet, josta apukokki löysi omat herkkunsa ja minä nautiskelin pienillä leivonnaisilla ja pähkinöillä sekä hedelmillä. Minusta on ihanaa jos tarjolla on paljon pieniä suupaloja, jotta voi maistaa useampaa herkkua kuin vain yhtä.

tornin brunssi

Kaikenkaikkiaan oikein onnistunut brunssikokemusta, kivoja yllätyksiä jotka erottavat tämän hotelliravintolan brunssin kaltaisistaan ja erittäin ystävällinen palvelu ja aivan ihanasti otettiin myös pieni minikokkimme huomioon. Ravintolassa on brunssin ajan myös DJ, joka soittaa musiikkia.

Ainoa miinus minkä keksin on, että ravintolasta /hotellista ei löydy hoitopöytää/huonetta, se on lapsen kanssa, ei pakollinen, mutta helpottava tekijä. Myös erikoiskahveja olisi mukava saada listalle, suurena lattefanina tämä olisi ollut kiva yllätys.

*

Brunssin hinta 32 €, S-Etukortilla 28 €, alle 8-vuotiailta 14 € ja alle 4-vuotiaille ilmainen. Brunssi on lauantaisin klo 12-15.

Ravintola Torni

Kalevankatu 5, 00100 Helsinki

 


2 Comments

  1. Meidän on pitänyt mennä Tornin brunssille iät ja ajat, mutta ei vaan saada aikaiseksi. Ehkä tämän kirjoituksen myötä saadaan pistettyä töpinäksi. Kuulostaa nimittäin herkulliselta – varsinkin kun meistä useampi on aikamoinen munakasfani!

    • Anne

      Suosittelen, oli tosi kiva 🙂

Kommentointi on suljettu.