Skip to content

Pasta alla Norma

Tykkää

pasta alla norma

Apukokki on hyvä ostamaan (joulu)lahjoja. Olen saanut lahjaksi vuosien varrella mm. Kitchen Aid-yleiskoneen, Kitchen Aid-sauvasekoittimen, mieleisiä ruoka-aiheisia kirjoja, asioita joista pidän.

Tänä vuonna joulukuusen alta löytyi mm. lahjakortti joogastudiolleni ja kirja, jonka hankkimista olen miettinyt jo useamman vuoden, mutta en ole saanut aikaiseksi.

Aglio & Olio on kattava kirja italialaisesta elämäntyylistä ja suuresta rakkaudestani, pastasta. Sain joku vuosi takaperin Saku Tuomisen Pizze-kirjan, johon olen alkanut viime vuoden aikana perehtymään.

Aglio & Olio-kirjassa onkin jo hurjasti korvamerkattuja reseptejä vaikka se on ollut meillä vasta muutaman viikon. Minusta on myös ihanaa perehtyä pastaan ja italialaiseen elämäntyyliin. Kirja on nautinto lukea.

Teimme jo tapaninpäivänä (vai joulupäivänä, en muista) muuta ruokaa kuin jouluruokaa  ja vähän sattumalta apukokki päätyi tekemään meille pasta alla normaa eli tomaattista munakoisopastaa.

Munakoiso voi olla haastava raaka-aine, mutta suosittelen kokeilemaan pasta alla normaa tällä ohjeella ja lukemaan myös rouva Gastronaatin vinkit munakoison kesyttämiseen Gastronaatti-kirjasta.

HUOM! Aglio & Olio-kirjassa ei merkitä raaka-aineiden määriä, alla oleva resepti on siis meidän perheemme versio.

pasta alla norma

PASTA ALLA NORMA ELI TOMAATTINEN MUNAKOISOPASTA

4 hengelle

 

3 kynttä valkosipulia
400 gr tölkkitomaatteja (esim. Mutti tomaattimurskaa tai kokonaisia tomaatteja)
1 pieni munakoiso pilkottuna
1 puska tuoretta basilikaa
1 pkt mozzarellaa
spagettia, pastaa
oliiviöljyä paistamiseen
mustapippuria ja suolaa maun mukaan

TEE NÄIN:

1. pilko ja freesaa valkosipuli
2. lisää tomaattimurska / pilkotut tölkkitomaatit pannulle ja anna hautua n. 20 minuuttia
3. pilko munakoiso ja paista eri pannussa runsaassa oliiviöljyssä reilu 5 minuuttia, kunnes munakoisot ovat ruskistuneet mutta varo polttamasta niitä
4. keitä pasta
5. lisää munakoisot tomaattikastikkeeseen juuri ennen kuin pasta on valmista
6. mausta suolalla ja pippurilla
7. pilko mozzarella pieniksi viipaleiksi / paloiksi
8. sekoita tomaattikastike ja pasta
9. revi sekaan tuoretta basilikaa ja lisää myös mozzarella
10. tarjoile välittömästi


Yksi Kommentti

Kommentointi on suljettu.