Skip to content

Kategoria: hävikistä herkuksi

Kikherne-juuressalaatti tuorejuustokastikkeella (+arvonta)

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Crème Bonjour

kikherne-juuressalaatti

Nyt tulee aivan loistava hävikistä herkuksi-tyyppinen resepti ja kiva vinkki miten tuorejuustoa voi käyttää. Olen viime aikoina paahtanut paljon kasviksia valmiiksi kaappiin, pelastin jääkaapin vihanneslaatikosta mm. bataatin ja porkkanan sekä palsternakan nahistumasta. Sen lisäksi että minikokki rakastaa napsia vihanneksia pienillä sormillaan omalta lautaselta, minä tykkään uunijuureksista lisukkeena kovasti.

Olen oppinut pikkuhiljaa käyttämään jääkaapin surullisimmankin näköiset raaka-aineet ja kehittelemään niistä jotain uutta. Käymme nykyään myös vain kerran viikossa ruokakaupassa (minä tosin käyn lisäksi lähikaupassa hakemassa täydennystä, minikokkimme on osoittautunut aikamoiseksi suursyömäriksi ja meillä on mm. turkkilainen jogurtti jatkuvasti loppu) joka helpottaa mahdollisen ruokahävikin uudelleenkäyttämistä. Kauppapäivämme on yleensä perjantai, joten torstaisin on luovuuspäivä jolloin nappaan jääkaapista sitä sun tätä ja teen niistä meille ruokaa. Toimii! tällä tekniikalla tulee myös syötyä usein sellaisia yhdistelmiä, mitä ei ehkä muuten tulisi kokeilleeksi. Sehän käy, olen kovin vaihtelunhaluinen kokkaaja.

kikherne-juuressalaatti

Juureksien paahtaminen antaa niille aivan uuden elämän. Nahistuneimmastakin yksilöstä tulee kuin uusi! olen käyttänyt näitä paahtokasviksia lisukkeena lihalle tai tehnyt niistä ruokaisan salaatin. Lasipurkillinen esipaahdettuja kasviksia voi pelastaa päivän. Olen oppinut tämän viisauden rouva Gastronaatilta, jonka kokkailuja fanitan ja pääsen (suureksi onnekseni!) nauttimaan säännöllisesti.

kikherne-juuressalaatti

Mutta ei tässä ihanassa juuressalaatissa ole pelkästään juureksia vaan jääkaapista löytyneitä, paahdettuja ja maustettuja kikherneitä myös. Kikherneiden maustaminen ja paahtaminen on uusin juttu mitä olen keksinyt niiden kanssa kokeilla ja kun niitä oli jäänyt yli sekoitin ne juuresten kanssa lautaselle, paloittelin fetaa päälle ja koristelin koko komeuden tuoreilla yrteillä. Eikä tässä kaikki!

Koko ihanan annoksen kruunaa turkkilaisesta jogurtista ja Crème Bonjour valkosipulituorejuustosta tehty kastike. Tuorejuustoja voi tosiaan käyttää kaikenlaiseen, myös kastikkeisiin. Ja kuten jo viime postauksessa kerroin (olettehan jo kokeilleen ihanaa herkkusieni-sinihomejuustokeittoa?) ovat kaikki Crème Bonjour tuorejuustot laktoosittomia eli ne sopivat monen vatsalle.

Käykääpä myös kurkkaamassa Asennemedia-kollega Jonnan herkullinen hävikkipiirakka, nam!

kikherne-juuressalaatti

 

KIKHERNE-JUURESSALAATTI TUOREJUUSTOKASTIKKEELLA

2 hengelle

uunijuurekset

2 pientä porkkanaa
1 palsternakka
1/3 pieni bataatti
öljyä
suolaa
pippuria
kuivattuja yrttejä, esim. basilikaa, oreganoa, timjamia

uunissa paahdetut kikherneet

1 dl esikeitettyjä kikherneitä
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl savupaprikaa jauheena
0,5 tl chilijauhetta
0,5 tl valkosipulijauhetta
1 rkl oliiviöljyä

tuorejuustokastike

1 dl Crème Bonjour valkosipuli-tuorejuustoa
0,5 dl turkkilaista tai muuta maustamatonta jogurttia
1 rkl sitruunamehua

lisäksi

tuoretta korianteria silputtuna
fetaa kuutioituna

TEE NÄIN:

1. kuori ja pilko juurekset pieniksi kuutioiksi
2. sekoita juuresten sekaan mausteet ja öljy
3. valuta ja huuhtele kikherneet
4. sekoita kikherneisiin mausteet ja öljy
5. paahda juureksia ja kikherneitä uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes juurekset ovat kypsiä
6. sekoita tuorejuustokastike yhdistämällä Crème Bonjour valkosipulituorejuusto ja maustamaton jogurtti, notkista kastike sitruunamehulla
7. tarjoile salaatti lämpimänä tai kylmänä tuorejuustokastikkeen, fetan ja korianterin kanssa

*

ARVONTA

Kerro kommenttiboksissa oma hävikistä herkuksi-vinkki ja kaksi kommentoijaa voi voittaa Crème Bonjour-tuotepaketin. Jätä kommenttisi ke 12.4.2017 klo 23.59 mennessä, niin ehdit arvontaan. Muista jättää sähköpostiosoitteesi, ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti.

Onnea arvontaan!

38 Comments

Joulun jälkeen: savulohipasteijat

Tykkää

Hyvää joulua hieman jälkijunassa! elämä ja jouluvalmistelut tempaisivat minut niin mukaansa, etten ehtinyt enää joulutärppien jälkeen blogin pariin viime viikolla.

Meidän joulumme oli rento, herkullinen ja juuri sellainen kuin olin toivonutkin. Tai no, olin haaveillut valkoisesta joulusta, mutta se taisikin olla ainoa toive joka ei toteutunut jouluna. Minikokki ei tainnut ihan vielä ymmärtää mistä joulussa oli kyse, mutta hän nautti kun meillä oli kolme päivää vieraita ja hän pääsi esittelemään kaikkia uusia temppujaan. Ja lahjapakettien narut kiinnostivat kovin.

Itselläni jouluruokakiintiö tuli täyteen jo joulupäivän iltana, en pystynyt enää syömään kinkkua, en sillileipiä, en juustoja, en torttuja. Mutta jouluruokia olisi silti edelleen jääkaapissa. Monella on varmasti sama tilanne?

Tässä postauksessa onkin loistava vinkki, jos esim. torttutaikinaa ja savulohta on jäänyt yli. Tee savulohipasteijoita! helppoa ja hyvää hävikkiruokaa.

Nämä savulohipasteijat kätkevät sisäänsä ihanan lohitahnan, jonka tein Alkon instakaappausyhteistyöhön.  Tahnan voi toki syödä myös saaristolaisleivän kanssa, jos savulohipasteija tuntuu liian tuhdilta joulun jälkeen.

SAVULOHIPASTEIJAT / SAVULOHITAHNA

torttutaikinaa
kananmuna

savulohitahna

200 gr savulohta
2 dl ranskankermaa
½ sitruunan mehu
mustapippuria
silputtua ruohosipulia
saaristolaisleipää tarjoiluun

TEE NÄIN:

1. muussaa savulohi kulhossa haarukalla
2. lisää ranskankerma, mustapippuri, sitruunamehu ja silputtu ruohosipuli
3. anna tekeytyä hetki jääkaapissa ja tarjoile saaristolaisleivän kanssa
TAI
4. ota torttutaikinalevy
5. lisää pari ruokalusikallista savulohitahnaa oikealle puolelle torttutaikinalevyä ja nosta toinen puoli levystä päälle
6. painele haarukalla reunat kiinni
7. voitele munalla
8. paista pasteijaa uunissa 200 asteessa kunnes se on saanut kauniin värin
9. nosta pasteijat uunista, anna jäähtyä ja halkaise

Kommentointi suljettu

Joululimpun uusi elämä: köyhät ritarit

Tykkää

Ihanaa ja leppoisaa sunnuntaita kaikille! toivottavasti joulunne oli rentouttava ja herkullinen. Täällä ruudun takana on kyllä syöty, nyt alkaa perinteinen jouluruoka riittämään ja haikailen jo toisten makujen äärelle.

köyhät ritarit

Meillä oli kuitenkin tänä aamuna vielä joululimppua jäljellä ja ilahdutin apukokkia tekemällä meille limpunjämistä köyhiä ritareita. Ettei paluu normaalielämään olisi liian raskas, tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

köyhät ritarit Köyhien ritarien vastapainoksi kävimme aurinkoisessa talvisäässä (vihdoin, talvi!) kävelyllä ja saunoimme. Upea sää ollut koko joulun, joulupäivän sadetta lukuunottamatta.

On köyhissä ritareissa terveellisiäkin ainesosia! sujautin kuohukerman sekaan rahkaa ja marjathan ovat superterveellisiä! näin sitä voi vähän huijata itseään, heh.

KÖYHÄT RITARIT

pala joululimppua
1 kananmuna
nokare voita
ripaus vaniljasokeria ja kardemummaa

TEE NÄIN:

1. ota pala joululimppua. Riko kananmuna kulhoon ja dippaa limppu kananmunaan.
2. nosta limpunpala pannulle joka on lämmitetty keskilämmölle ja siellä on voinokare.
3. mausta limpunpala vaniljasokerilla ja kardemummalla.
4. paahda pannulla kunnes limppu saa kauniin värin.
5. vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää halutessasi kermaan rahkaa. Mausta vaniljasokerilla.
6. sulata marjat.
7. tarjoile limppuritarit kermavaahto-rahkasekoituksella ja marjoilla.

 

Kommentointi suljettu