Skip to content

Kategoria: kala

Kalatacot ja raikas avokado-minttukastike (+arvonta)

1

Kaupallinen yhteistyö, Tortillas La Familia

kalatacot Mahtavaa perjantaita! tänään olisi tarjolla viikonlopun reseptiksi aivan ihanat, kesäiset kalatacot raikkaalla avokado-minttukastikkeella. Resepti on toteutettu yhteistyössä ja Tortillas La Familian tortilloja käyttäen.

Tiesittekö että meillä on Suomessa pieni perheyritys joka valmistaa Espoossa aitoja, meksikolaisia maissitortilloja? viime vuonna Espoon Juvanmalmilla alkoi suomalais-meksikolainen Tortillas La Familia valmistamaan aitoja meksikolaisia maissitortilloja perinteisiä menetelmiä käyttäen. Yritys on pieni, sitä pyörittää kolme henkeä ja tortillat valmistetaan Meksikosta tuodulla, aidolla tortillakoneella.

Suomalaisten kiinnostus autenttista meksikolaista ruokaa kohtaan on ollut pinnalla jo jonkin aikaa, onhan Helsingissäkin jo useampi meksikolainen ravintola, jossa tarjotaan autenttista meksikolaista ruokaa. Tortillas La Familian perustajat huomasivat silti n. 1,5 vuotta sitten että Suomen markkinoilta puuttui kokonaan autenttinenmeksikolainen maissitortilla. Yksi ajatus johti toiseen ja lopulta Juuli Chavez perusti meksikolaisen miehensä Ivan Chavezin ja veljensä Perttu Uusitalon kanssa Suomen ensimmäisen tortillerian.

Varsin uusi yritys on jo ehtinyt saamaa positiivista palautetta sekä suomalaisilta että Suomessa asuvilta meksikolaisilta. Tämä on ilahduttanut Tortillas La Familian väkeä erityisesti, koska tarkoituksena onkin että suomalaiset pääsisivät tutustumaan aitoihin, meksikolaisiin makuihin ja että meksikolainen ruokakulttuuri tulisi Suomessa tutummaksi.

kalatacot

Jos et ole vielä törmännyt Tortillas La Familian tortilloihin kaupassasi, suosittelen vinkkaamaan tuotteesta kauppiaalle, ainakin K-kaupoissa otetaan usein asiakkaan tuotetoiveet huomioon. Tortilloja myydään hyvin varustetuissa K-kaupoissa 250 gr pakkauksissa, pakasteosastolla. Tortillat ovat gluttenittomia ja vegaanisia.

Nyt kun eletään keskikesää ja vielä muutama päivä heinäkuuta, halusin tehdä tortillojen täytteeksi jotain oikein kesäistä. Apukokki pääsi lämmittämään hiiligrillin tätä projektia varten ja minä pilkoin kesän raikkaita raaka-aineita keittiössä.

Tortillat on nopea lämmittää, n. 20 sek / puoli kuumalla paistinpannulla riittää mainiosti. Voit halutessasi lisätä pannulle hieman öljyä. kalatacot

Käytin resepteissä kesän herkkuja eli vaaleaa kalaa (siikaa tässä tapauksessa), vesimelonia, tuoreita yrttejä, retiisejä. Tästä ruoasta ei jää tukkoinen ja ylensyönyt olo (ellei sitten ahmi näitä liikaa).

Alla reseptit grillattuun siikaan, sokerimaissiin, vesimelonisalsaan, meksikolaishenkiseen slaw-salaattiin ja avokado-minttukastikkeeseen. Kalaa ei ole pakko grillata kuten me teimme, vaan sen voi valmistaa myös pannulla. Kesäisessä fiiliksessä päädyin tällä kertaa grillaamaan kalan, tai no, apukokki grillasi jos tarkkoja ollaan.

kalatacotkalatacot

ARVONTA

Sain ilokseni järjestää teille myös tortilla-arvonnan! arvon 2 kg eli yhteensä n. 100 kpl Tortillas La Familian tortilloja. Tortillat voidaan toimittaa kotiin pääkaupunkiseudulla tai noutaa Juvanmalmilta sovittuna ajankohtana (vaativat kylmäkuljetuksen).

Arvontaan osallistumiseen riittää kesäterveiset kommenttiboksissa, muistathan jättää myös sähköpostiosoitteesi.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 3.8.2017 klo 23.59. Ilmoitan voittajalle voitosta henkilökohtaisesti.
kalatacot

KALATACOT, VESIMELONISALSA, PUNAKAALISLAW JA RAIKAS AVOKADO-MINTTUKASTIKE

4 hengelle

1 pkt Tortillas La Familian tortilloja

kalatäyte

valkoista kalaa, esim. siikaa (joko fileenä tai kokonaisena)
suolaa
2 limeä siivutettuna

vesimelonisalsa

5 siivua vesimelonia
4 kevätsipulinvartta
1 dl tuoretta korianteria
1 punainen, tuore chili (laita enemmän jos haluat tulisempaa salsaa)
ripaus mustapippuria

avokado-minttukastike

1 avokado
1 dl tuoretta minttua
2 rkl ranskankermaa
1 limen mehu
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa
mustapippuria

punakaalislaw

1/2 pieni punakaali suikaloituna
1 porkkana suikaloituna
4 kevätsipulin vartta
5 retiisiä siivutettuna
3 limen mehu
1 rkl oliiviöljyä
ripaus sokeria
mustapippuria

lisäksi

grillattua sokerimaissia
limeä
tuoretta korianteria

TEE NÄIN:

1. aloita valmistamalla punakaalislaw
2. suikaloi kasvikset ja sekoita kastike, sekoita ainekset kulhossa ja nosta jääkaappiin maustumaan
3. valmista kala ja maissi
4. suolaa kalat ja lisää kokonaisen kalan sisään limeviipaleet (kts. kuva yllä), grillaa kalat kypsiksi grillissä / tai valmiit fileet pannulla
5. grillaa kalojen kanssa samaan aikaan sokerimaissit
6. valmista vesimelonisalsa
7. kuutioi vesimeloni ja silppua kevätsipuli, chili ja korianteri, sekoita
8. valmista avokado-minttukastike
9. kuori avokado ja valkosipuli, lisää ne monitoimikoneeseen
10. lisää ranskankerma, limemehu ja minttu, surauta tasaiseksi tahnaksi, lisää limemehua jos kastike on liian paksua, maista ja mausta
11. lämmitä tortillat
12. kokoa tacot: lisää ensin kala, sitten vesimelonisalsa, maissi, avokado-minttukastike ja lopuksi tuore korianteri. Voit lisätä vielä limemehua
13. tarjoa tacot punakaalislaw’n kanssa

29 Comments

Perunasalaatti graavilohella ja inkivääri-sinappikastikkeella

1

Kaupallinen yhteistyö, IKEA

IKEAn kestävän kehityksen pilottihankkeessa on nyt siirrytty omalta osaltani seuraavaan osuuteen (mieluiseen sellaiseen) eli ruokaan. Kävin tutkimassa IKEAn herkkutorin tarjontaa ja lukemassa lisää IKEAn myymistä tuotteista.

perunasalaatti perunasalaatti

Viimeksikin sivusin ruoka-aihetta postauksessani kun kerroin teille kuinka meillä säilytetään ruokaa. Toivottavasti postauksesta oli iloa ja hyötyäkin. Kävin itse juuri hakemassa lisää lasirasioita.

Myönnän, että olen käynyt todella harvoin IKEAn herkkutorilla. Jalkani kulkevat sen sijaan poikkeuksetta hodaritiskille. Mutta oli todella kiva käydä tutustumassa herkkutorin tarjontaan ja sieltä sainkin inspiraation tähän erääseen kesäiseen lempiruokaani. Tai no, perunasalaatti on aina hyvää, mutta tein sitä nyt kesäisellä twistillä.

perunasalaatti

Käytän erittäin mielelläni sinappia salaattikastikkeissa, enkä ainoastaan kirkkaissa kastikkeissa vaan myös kermaviili / jogurttipohjaisissa. Ostin herkkutorilta IKEAn luomusinappia, joka oli todella hyvää. Ja minä olen muuten sinapeistani tarkka! raahaan usein Saksan reissuilta saksalaista sinappia mukaan kotiin ja yleensä kelpuutan ruoanlaittoon ja maustamiseen vain Dijonin sinapin.

IKEA on sitoutunut myös ruoassa vastuullisuuteen. Kaikki IKEAn myymät / käyttämät kalat ja äyriäiset ovat MSC-sertifioituja, MSC-sertifioinnin tarkoitus on varmistaa kalakantojen säilyminen ja kalojen sekä äyriäisten riittäminen tulevillekin sukupolville.

perunasalaatti

IKEA myy herkkutorilla mm. SJÖRAPPORT graavilohta, jota käytin myös tähän perunasalaattiin. Lohi on marinoitu suolassa, pippurissa, sokerissa ja tillissä. SJÖRAPPORT lohi täyttää myös ASC-standardin määritykset. Huomaathan että tuote myydään pakasteena. Kala on pakastettu pian pyynnin jälkeen, jolloin maku ja ravintoaineet säilyvät sekä tuote on edelleen korkealaatuinen.

Salaattiin tulee siis perunoita, SJÖRAPPORT graavilohta, sinappia ja.. vihreää tankoparsaa sekä fenkolia. Voi fenkoli kuinka pidänkään sinusta. Sitä tullaan näkemään tänä kesänä meidän keittiön ruoissa paljon. Se tuo tähänkin salaattiin aivan ihanaa rousketta ja rouheutta. Vihreä tankoparsa on parhaimmillaan juuri nyt ja kun sen paistaa nopeasti pannulla öljyssä saa todella herkullisen raaka-aineen salaattiin.

perunasalaatti

Kastikkeesta tuli vähän vähemmän perinteinen. Sekoitin kermaviiliin inkivääritahnaa, todella runsaasti mustapippuria ja IKEAn luomusinappia. Aivan ihanat maut!

PERUNASALAATTI GRAAVILOHELLA, PARSALLA, FENKOLILLA JA INKIVÄÄRI-SINAPPIKASTIKKEELLA

4 hengelle

1 pkt IKEAn SJÖRAPPORT graavilohta (200 gr)
3 isoa perunaa
4-5 vihreää tankoparsaa
1/2 pieni fenkoli
öljyä paistamiseen ja maustamiseen
1/2 sitruuna
0,5 tl kuivattua tilliä
ripaus suolaa

kermaviilikastike

2 dl kermaviiliä
1 tl inkivääritahnaa tai tuoretta inkivääriä
1,5 tl IKEAn luomusinappia
runsaasti mustapippuria
ripaus suolaa

TEE NÄIN:

1. sulata kala
2. keitä perunat ja kuori ne
3. napsaise parsoista puumaisin osa pois, huuhtele ja paista pannulla öljyssä n. 5 minuuttia
4. valmista salaattikastike sekoittamalla raaka-aineet keskenään ja nosta se jääkaappiin maustumaan
5. pilko perunat ja parsat, siivuta graavilohi
6. suikaloi fenkoli ohuiksi siivuiksi ja sekoita joukkoon öljyä, sitruunamehua sekä kuivattu tilli
7. sekoita salaatin ainekset keskenään ja mausta öljyllä
8. tarjoile åerunasalaatti kermaviilikastikkeen kera

Kommentointi suljettu

Kalapullat ja kirja-arvonta

1

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta

kalapullat

Sain toissaviikolla käsiini aivan uskomattoman kauniin keittokirjan. Se imaisi mukaansa värikkäillä kuvillaan, selkeillä ja mukaansatempaavilla kuvillaan sekä aivan mielettömillä resepteillään. Todellinen sohvaperunan mielikuvitusmatka.

Kirjan on kirjoittanut bloggaajakollega Ariela Säkkinen, jolla on visuaalisesti ja sisällöllisesti yhtä upea ruokablogi kuin kirjakin on. Kannattaa käydä kurkkaamassa Andalusian auringossa-blogia.

Blogin kanssa samaa nimeä kantava kirja, Andalusian auringossa, oli itselle todella mieluinen. Korvamerkkasin monen monta reseptiä, jotka sopivat meillä koko perheen herkutteluun ja sitten erikseen reseptit vain minulle.  Aion herkutella tulevaisuudessa pavuilla, kikhernekeitolla, mustekaloilla ja vaikka millä mistä miesväki ei niin piittaa. Nautiskelemme koko perheen voimin tämän postauksen kalapullien lisäksi lammasköfteillä, gazpacholla, tapaksilla.. näin muutaman herkun mainitakseni.

kalapullat

Jaan Arielan kanssa intohimon äyriäisiin ja mustekalaan, olen jo pienestä tytöstä saakka tykännyt mustekalasta ja tämä rakkaus on ja pysyy edelleen tulisena.

kalapullat

Olenkin kovin iloinen, että sain oman arvostelukappaleen lisäksi kustantajalta teille arvottavaksi yhden kappaleen Andalusian auringossa-kirjaa!

ARVONTA!

Jätä kommenttisi ja sähköpostiosoitteesi kommenttiboksiin su 2.4.2017 klo 23.59 mennessä ja olet mukana yhden keittokirjan arvonnassa. Arvonnan voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Onnea arvontaan!

*

kalapullat
Itse testasin ensimmäisenä kirjasta kalapullat, ne huutelivat perääni jo ensiselauksella. Kirjassa nämä kulkevat nimellä tunisilaiset kalakeftat, olkoon ne kalapullat täällä.

Tuunailin reseptiä hieman oman jääkaapin mukaan ja lisäsin mm. perunan määrää. Lisäsin pulliin myös valkosipulia, toivottavasti se ei ollut aivan emämoka. Maun puolesta ei ainakaan, hyviä olivat! tuore persiljakin oli jäänyt jonnekin matkan varrelle, joten käytin kuivattua persiljaa. Näitä herkuteltiin koko perheen voimin, myös minikokin mummu tykkäsi.

Koska olen aika arka uppopaistaja, paistoin pullat pannulla ja sainkin niihin rouhean paistopinnan. Vähän vähemmänkin ruskettuneella pinnalla pärjää.

TUNISIALAISET KALAPULLAT

4 hengelle

 

2 isoa perunaa
300 gr valkoista kalaa
1 sipuli pieneksi silputtuna
2 isoa valkosipulinkynttä silputtuna
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl juustokuminaa eli jeeraa
2 rkl kuivattua persiljaa
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1/2 dl korppujauhoja
1 kananmuna
suolaa ja mustapippuria
öljyä paistamiseen

TEE NÄIN:

1. keitä perunat kypsiksi
2. kypsennä kala
3. lämmitä paistinpannu keskilämmölle, lisää öljy ja sipulit
4. kuullota sipuleita öljyssä kunnes ne pehmenevät
5. lisää pannulle kurkuma ja jeera, sekoita hyvin ja kuullota sipulien kanssa muutama minuutti
6. muussaa kypsät perunat
7. sekoita muussatut perunat ja sipulit, lisää mausteet, kananmuna ja korppujauho
8. lisää lopuksi kypsä kala murennettuna, voit jättää sen vähän reilummiksi paloiksi
9. muotoile taikinasta pullia
10. paista paistinpannulla öljyssä n. 10 minuuttia, kunnes pullat ovat saaneet kauniin pintavärin

52 Comments