Skip to content

Kategoria: keittiövälineet

Ruoan säilytys & IKEA yhteistyö

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, IKEA

Minusta on ihanaa vihdoinkin päästä kertomaan teille minkälaisessa yhteistyöprojektissa pääsen olemaan mukana tänä vuonna. Postasin tammikuussa kuvan instagramiin, jossa olin eräänä lauantaiaamuna aamiaisella IKEAssa. Hauska paikka viettää lauantaiaamua!

Olimme aivan huippuporukan kanssa tapaamassa ensimmäistä kertaa IKEAn kestävän kehityksen pilottihankkeen tiimoilta. Minun lisäkseni hankkeessa yhteistyöbloggaajana ovat iki-ihana Asennemedia-kollega Henriikka, Minityylin Sari, Esmeralda’sin Essi, ja Oblik-blogin Jutta. Lisäksi tapasimme viestintätoimiston yhteyshenkilömme ja mahtavat IKEA-tyypit. Kaikenkaikkiaan todella informatiivinen aamu, lähdin aamiaiselta intoa puhkuen. IKEA valitsi hankkeeseen viisi suomalaista bloggaajaa, jotka pääsevät kertomaan omista tavoistaan säästää vettä, energiaa, vähentää ruokahävikkiä ja testaamaan IKEAn kestävästi tuotettuja tuotteita kodeissaan. Monet arjen kestävän kehityksen teot voivat tuntua pieniltä ja mitättömiltä, mutta yhdessä niiden merkitys on yllättävän suuri.

Kuva: IKEA
Kuva: IKEA

Mitä tämä kestävän kehityksen pilottihanke sitten tarkoittaa täällä minun blogissani? tulen kertomaan teille tänä vuonna kolmessa eri postauksessa mm. kuinka meillä säilytetään ruokaa, mitkä ovat suosikkituotteeni ruoan säilytyksessä jääkaapissa ja pakastimessa, mitä pakastan ja miten vähennän taloutemme ruokahävikkiä käyttämilläni tuotteilla ja arjessamme. Lisäksi sukellamme toukokuussa IKEAn herkkutorin valikoiman pyörteisiin ja syksyllä paneudumme minulle tärkeään aiheeseen, kierrätykseen. Oikein mukava vuosi tulossa, eikös?

IKEA ja kestävä kehitys

IKEA on sitoutunut edistämään vastuullista liiketoimintaa ja näkee siinä myös valtavaa kasvupotentiaalia. IKEA kokee, että vastuullinen liiketoiminta on ainoa tapa toimia tulevaisuudessa ja niinpä IKEA – konsernin tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä 90 % kokonaismyynnistä tulisi vastuullisiksi tai vastuullisemmiksi luokitelluista tuotteista. IKEA haluaakin, että heidän toiminnallaan olisi myönteinen vaikutus ympäristöön ja ihmisiin, siksi esimerkiksi kaikissa valaisimmissa käytetään ainoastaan led-lamppuja ja kaikki tuotteissa käytetty puuvilla on kestävästi tuotettua.

IKEA tekee paljon töitä sen eteen, että he tuottaisivat uusiutuvaa energiaa yhtä paljon kun sitä kuluttavat ja että kaikki IKEAn käyttämä puu olisi kestävämmistä lähteistä vuoteen 2020 mennessä. Tämän lisäksi IKEA- konserni ja IKEA Foundation ovat sitoutuneet investoimaan ilmastonmuutokseen miljardi euroa.

IKEA kiinnittää myös paljon huomiota toimittajasuhteisiinsa. Suorat tavarantoimittajat työllistävät 600 000 ihmistä eri puolilla maailmaa ja IKEA haluaa varmistaa että heitä kaikki kohdellaan asianmukaisesti. Tavarantoimittajien tehtailla on otettu käyttöön vuonna 2000 IWAY-standardi, joka määrittelee mitä IKEA odottaa tavarantoimittajiltaan ja mitä he voivat odottaa IKEAlta. Kyseinen standardi määrittelee minivaatimukset työoloille sekä ympäristölle.

IWAY-standardin vaatimuksiin kuuluvat muun muassa:

– Lapsityövoiman käytön kieltäminen
– Sidotun ja pakkotyövoiman kieltäminen
– Syrjinnän kieltäminen
– Työntekijöiden järjestäytymisvapaus
– Vähintään minimipalkan ja ylityökorvausten maksaminen
– Turvallinen ja terveydelle haitaton työympäristö, ilman, maaperän ja veden saastuttamisen välttäminen ja energiansäästöön pyrkiminen.

Lisää standardista voit lukea täältä.

Kuva: IKEA

IKEAn eri mallistoissa on paljon tuotteita, jotka auttavat säästämään vettä ja energiaa sekä tuotteita, kuten ruoansäilytystuotteet, joilla voidaan vähentää jätteen ja ruokahävikin määrää.

IKEA on tehnyt jo yli 10 vuotta yhteistyötä WWF:n kanssa ja sen tuloksen 110 000 puuvillanviljelijää Intiassa, Pakistanissa, Turkissa ja Kiinassa on siirtynyt kestävämpiin viljelymenetelmiin.

Ruoan säilytys ja meidän perheen vinkit

Lasirasiat

Meillä minä olen pääasiallinen kokki ja olenkin vuosien varrella kokeillut monenlaisia ruoansäilytysastioita. On ollut montaa eri sorttia muovirasiaa (joista oli muuten aina kannet kadoksissa, mysteeri!) ja ihan viime vuosina olen vihdoin löytänyt sellaisen nerokkaan keksinnön kuin lasirasiat.

ikea kestävä kehitys

Lasirasioissa on monta hyvää puolta: 

  • ne kestävät kovaakin kulutusta
  • lasiastioista ei irtoa mitään makuja tai hajuja
  • lasiastiasta näkee heti mitä se sisältää
  • ne pysyvät kauniisti järjestyksessä ja yksikään kansi ei ole toistaiseksi ollut kadoksissa

Meillä on neljää eri kokoa lasirasioita ruoan säilytystä varten. Isoin on keittoja ja isompia ruokasatseja varten, keskikokoiset ovat yleensä lounasrasioina (yksittäisannokset) tai teen niihin minikokille valmiiksi kerralla isomman erän lisukkeita, kuten esim. yllä olevassa kuvassa on valmiiksi keitettyä polentaa ja ohraa, keskimmäisessä rasiassa on ylijäänyttä ohra-fetasalaattia jonka söin seuraavana päivänä lounaaksi.

Lasiastioita voi myös käyttää ruoan valmistuksessa ja uudelleen lämmityksessä, tämä vähentää tiskin määrää joka on meillä aikamoinen. Teen joka päivä ruokaa ja tiskin määrä tuntuu vaan lisääntyvän koko ajan. Pienikin tiskin määrän vähennyt on minulle ilo ja säästää vettä.  Alla kuva makaronilaatikosta, joka oli näppärä lämmittää lasiastiassa uunissa uudelleen, säästin siinä yhden astian tiskivuoresta.

Kun minikokki söi vielä täysin eri ruokia kanssamme, tein hänelle usein oman annoksen suoraan lasiastiaan. Sitten olikin helppo jäähdyttää ruoka ensin huoneenlämmössä ja sitten siirtää se kannella varustettuna jääkaappiin odottamaan syömistä.

förtrolig förtrolig

Pienimmissä pyöreissä ja kulmikkaissa lasipurkeissa on yleensä dippikastikkeita, kokkauksesta ylijääneitä, jo kuorittuja valkosipuleita, minikokin esikeitettyjä / paahdettuja kasviksia tai smoothien jämät.

förtrolig

Minusta on ihanaa, kun kurkkaan jääkaappiin ja näen selvästi mitä lasiastioissa on. Muovirasioiden kanssa sai aina arpoa mitä ne sisältävät ja ruoan tähteet unohtuivat usein jääkapin peränurkkaan. Nyt löydän tähteet ja minikokin esivalmistellut ruoat nopeasti ja vaivattomasti. Voin kertoa, että minikokki ei arvosta jos ruoassa kestää ja jos joutuisin kurkistelemaan moneen eri rasiaan ennen kuin löydän oikean, olisi keittiössämme päivittäin kapina.

Käytän tällä hetkellä pääasiassa FÖRTROLIG lasiastioita.

Pakastaminen

Olen pakastanut viimeisen 11 kuukauden aikana enemmän kuin koskaan aiemmin. Pakastimeen on tehty soseita, muffinsseja, leipiä, valmiita aterioita. Sinne on toki aiemminkin säilötty marjat, viime vuonna äitini toi minulle läjän marjoja kun emme itse ehtineet vauvakuplasta marjaan tai jaksaneet ostaa marjoja ja pakastaa niitä.

ikea kestävä kehitys

Nyt pakastin on täynnä! siellä on puffettijäätelöä, minikokin soseita, minikokin puuromuffinsseja, minikokille peltileipää ja juureslettuja. Teen nykyään pienelle pojallemme puuromuffinsseja ison satsin kerralla ja pakastan ne. Nappaan pakkasesta joka päivä yhden muffinssin syötäväksi, näppärää. Tein myös ensimmäistä kertaa minikokille peltileipää (hän rakastaa leipää!) ja nappaan sitäkin aina palan – pari pakastimesta sulamaan uutta päivää varten.

ikea kestävä kehitys

Myönnän nyt heti tässä kohtaa, että olen aina ollut todella huono pakastimen käyttäjä. Vasta vauvan myötä olen ymmärtänyt miten näppärä ja tärkeä pakastin onkaan arjessa. Saan tehtyä isoja satseja ruokaa kerralla ja mikä olisikaan helpompaa kuin napata pakastimesta annos ruokaa minikokille kuin se, että tekisin hänelle joka päivä erikseen ruoan. Nyt tilanne on toki muuttumassa hiljalleen, kun minikokki alkaa syömään samaa ruokaa kuin muu perhe, mutta aion jatkossakin pakastaa hänelle välipaloja ja leipiä sekä juureslettuja.

Käytän pakastamiseen ja muuhun ruoan säilyttämiseen IKEAn ISTAD – pakastuspusseja. Niitä saa kätevissä paketeissa monessa eri koossa ja värissä.  Pakastuspusseja voi käyttää myös leipä- ja pullapusseina, lelupusseina, niissä voi kuljettaa märkiä uikkareita vauvauinnin jälkeen.. vaikka mitä! kun pussit huuhtelee / pesee, voi ne käyttää uudelleen, niin kestäviä ne ovat.

1 kommentti

Uusi keittiövempain & passionhedelmä creme bruleé

Tykkää

Taisin olla viime vuonna aika kiltti, koska joulupaketista paljastui kauan haaveksimani keittiövempain! jotain sellaista minkä hankkimista olen pohtinut jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tohottimeksikin sitä voi kutsua, kuten itse teen, mutta toiselta nimeltään se taitaa olla ”pienoispoltin”?

passionhedelmä_creme brulee-2

Ai että. Olen jo kauan miettinyt tohottimen hankintaa ja vaikka se ei maltaita maksakaan, en ole saanut aikaiseksi. Olipa siis kiva yllätys saada sellainen joulupaketista.

Ryhdyin heti pohtimaan mitäs kivaa tohottimella voisikaan tehdä. Ensimmäisenä tuli tietenkin mieleen creme brulee, tuo jälkiruokien kunkku ja sushi, maistan jo suussani liekitetyn lohen! ja siihen ne omat ideat sitten tyrehtyivät. Apua! mitä te liekittelisitte?

passionhedelmä_creme brulee

passionhedelmä_creme brulee-3

Täytee turvautua myös internetin ihmeelliseen maailmaan ja aloittaa uusi vuosi tohottamalla kaikkea mahdollista.

Mutta, ihan ensimmäiseksi tohotin creme bruleet meille vuoden viimeiseksi jälkiruoaksi. Tämän jälkiruoan jopa minä saan tehtyä menestyksellä, vaikka en tosiaan muuten ole mikään jälkiruokamestari. Olen parhaimmillani syödessäni niitä…

Makuparina kermaiselle bruleelle toimi passionhedelmä, yksi suosikkihedelmistäni. Jos ruoassa on passionhedelmää, tykkään siitä varmasti.

PASSIONHEDELMÄ CREME BRULEE

4 kpl kananmunan keltuaisia
2,5 dl kuohukermaa
3 rkl sokeria
2-3 kpl passionhedelmiä
sokeria vanukkaiden pinnalle

TEE NÄIN:

1. Erottele keltuaiset ja valkuaiset
2. Lämmitä uuni 150 asteeseen
3. Nosta creme bruleé annoskulhot uunipellille ja lisää pellille vettä siten että n. 1 cm annoskulhojen pohjasta peittyy.
4. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa
5. Kiehauta kerma
6. Kaada kuuma kerma varovaisesti keltuais-sokeriseoksen joukkoon. Vispaa koko ajan.
7. Halkaise passionhedelmät
8. Voit valita käytätkö koko hedelmän siemenenineen vai ainoastaan mehun. Lisää kermaseokseen passionhedelmä.
9. Kaada kermaseos annoskulhoihin ja paista uunissa n. 30-35 minuuttia siten että vanukkaiden keskiosa on vielä hyllyvä.
10. Peitä kulhot tarvittaessa foliolla jotta vanukkaiden pinta ei tummu liikaa
11. Anna vanukkaiden jäähtyä
12. Juuri ennen tarjoilua ripottele vanukkaiden pinnalle sokeria ja paahda pinta rapeaksi
13. Anna jäähtyä ennen tarjoilua

Kommentointi suljettu